Lupasin vielä yhden tekstin. Tämä kirjoitus tulee tosin pari päivää myöhässä ja kirjoitus itsessään tapahtuu jo Chilestä käsin.
Käytiin siis viimeisen kerran sunnuntaina treenaamassa. Mukaan tuli Taran varaperhe katselemaan ja tutustumaan treeniseuraan. Me tehtiin pari kertaa ruutu, joka meni oikein hyvin :) Ruudun treenaaminen on onnistunut hyvin siinä mielessä, että ruudun tekeminen on Taran mielestä yksinkertaisesti vain hauskaa! Ruudun treenaaminen jatkunee varaperheen kanssa.
Pieni tauko ja jatkettiin jäävillä. Ajatuksena oli tehdä nämä ihan vain muistinvirkistykseksi. Seisominen kuulemma yhtä hieno kuin aina, maahan meno vähemmän. Kyynerpäät jäävät ilmaan. Spekuloitiin ettei kyse ole osaamattomuudetsa vaan innokkuudesta ettei malta laittaa kyynerpäitä maahan. Hinkattiin sitä jokusen kerran. Vielä pienillä avuilla istuminen, joka meni myös varsin hyvin! Otettiin myös taaksekävelyt erittäin lyhyellä etäisyydellä, koska näitä on tehty niin vähän! Jokusela toistolla saatiin ihan ok suoritukset.
Loppuun vielä varaohjaajalla vähän seuraamista ja sivulletuloa. Tietenki homma oli hankalaa kun mä olin paikalla, mutta hyvin varaohjaaja suoriutui etenkin ottaen huomioon, ettei paikalle tullessaan tiennyt koko lajista mitään!
Treenien jälkeen lähdettiin vielä treenikavereiden kanssa kahvittelemaan, jossa äkkiä vierähti monta tuntia! Vuoden tauko ja muutoksia on paljon edessä, mutta äkkiä se aika menee :) Kohta olemme taas treenikentällä jankkaamassa samoja asioita. Kiitos tästä keväästä ja treeniseurasta Kirsi ja Hanna! Ihan kuin ois tunnettu useampikin vuosi vaikka oikeasti paljon vähemmän. Tsemppiä jokaiselle treeneihin, etenkin tutuille ja Taralla varaohjaajiensa kanssa!!! Me tullaan sitten vuoden päästä hyöryllä ja otetaan menetetty aika kiinni vielä!
Chile kiittää ja kuittaa!