Vuosia kertyy lapsillekin

Lussutilussuti-mamman mussukka, sylieläin ja maailman söpöin koira Tiikeri-mies täytti viikko sitten 2v! Ihan käsittämätöntä...Siis tuo pieni lapsi on 2v. Tiikerin kaikista ihanin ominaisuus on läheisyydestä nauttiminen, sen kaikki kevyet noin 15kg on just sopiva sylikoiran kooksi ja paikka on kyllä sohvalla vallattu tehokkaasti.

Ja mikäs sen parempi synttärilahja, kuin Tiikerin yksi parhaista ystävistä kolmeksi viikoksi kylään. Täällä on vedetty aamu, - iltapäivä ja iltapainia tuon tuosta. Lisäksi Tiikeri pääsi sunnuntai-illalla uimaan.

Kukas muukaan kuin:

Eli Neiti Nokka se täällä :) Kuvassa näkyy ikävästi Tikrun itsensä hinkkaaman silmänympäryksen karvattomat läntit(niitä hoidetaan) ja Taran mielipide tästä kaikesta. Nokkis oli ainut, joka oli kiinnostunut kuvaamisesta :D Ralf-kanikin on saanut olla suht rauhassa ja täällä eläintarha pyörii siis rauhakseltaan. 

Jos viime kertaa miettii, kun Nokkis oli täällä, niin on kyllä todella paljon helpompaa! Tiikeri on paremmin hanskassa ja Nokkiksella on enemmän itsehillintää, joten kolmen koiran hihnalenkitys ei esimerkiksi ole enää sellainen punainen vaate, jota se oli viime keväänä. Tämä vierailu onneksi kuitenkin hillitsee mitään pentukuumetta :) Ja voin kyllä myös todeta, että onhan nää kolme kävelleetkin jopa välillä tosi upeasti hihnassa kaikki! Se on kyllä myös pakko lisätä, että edelleen haluan vastaisuudessakin itselleni lyhytkarvaisia koira :P Toi kurakeli ja edes pikkuisen pidempi karva...ei, ei ole mun juttu :D

Nokkis sopeutui aika kivasti taas, ekana iltana itki emäntänsä perään, eikä ole kovin innokas jäämään tänne kun mä lähden töihin. Mutta kyllä se selviää!

Tiikeri ja Tara treenas maanantaina tokoa. Tara teki Veeran kanssa, jolloin sain nähdä kuinka huonosti se onkaan koulutettu(tai oisko oikeasti epätarkasti tai leväperäisesti?) ja oli myös hyvä nähdä mitä maneereita mulla selkeästi on. Tara ei kyennyt ollenkaan luopumaan lelusta tai namista...Veera avusti myös mua ja Tiikeriä. Siellä ne samat ongelmat nosti päätänsä. Mulla on nyt kehittymisen varaa, en selkeästikään ole riittävän pikkutarkka. Huoh :D Molemmat teki myös paikkamakuun ja -istumisen, olin molemmissa piilossa. Tara ei kuullakseni piipannut, mutta varma ei voi olla. Nuuskutteli ja oli hiukan tylsistynyt. Tiikeri oli aikas hieno! Makuussa se nousi tosin istumaan, kun kävelin luokse, mut se on korjattavissa! Lisäksi se kesti, kun vierestä lähti koira. Hyvä Tiiks-män.

Tara taasen aksaili eilen, ohjaaja oli kyllä jotenkin hitaalla. Koira on hyvä(tosin jälleen huonosti koulutettu), ohjaajalla on petrattavaa.

Siis ihan oikeita uutisia!

Tämä alla näkyvä neiti, ohjaajansa pitäessä hermot kasassa, sai aikaiseksi yhteisen agilityhistoriansa ENSIMMÄISEN 0-radan tänään kotikisoissa! Ja siitä tietty luva :) Nyt on pakko sanoa, että voin taputtaa itseäni päähän, koska jos olisin lähtenyt pellit auki riehumaan niin tulos olisi ollut voinut olla ihan jotain muuta. Tokalta radalta sitten hyl, jonka ihan itse otin. Kepit kämmäsin minä, tokalla yrittämällä koira tuli liian aikaisin pois ja sitten lähti sillä mopo, joten jätin leikin kesken. Ei siinä mitään, sellaistakin joskus käy. Seuraavan kerran kisaradoille pääsiäisenä, jos kaikki menee hyvin.

"Eikö täällä saa iltaruokaa, vaikka kovasti huhkin tänään ja nollaradankin juoksin?"

Ralf ja Tiikeri ihan kylki vasten kylkeä <3 todistetusti ystävykset, eikä pelkät kämppikset

Tiikeri treenasi hiukan kisojen jälkeen ja sai kivasti kehuja myöskin treeniseuralta, joka on viimeksi nähnyt Tikrua tokotoimissa silloin kun se oli sarjassamme "mahdotonta". Seuruu meni nätisti, liian eteen se on tosin päässyt karkaamaan, se palkan paikka...hienointa oli se, kun Tikru nosti hienosti vierasta ja painavaa kapulaa! Kyllä siitä nouto vielä rakentuu. Ihaninta treeneissä tätä nykyä on se, "pienestä" vilkkaudesta huolimatta, kun Tikru tapittaa kysyvästi "Joko me tehtäis jotain? Mitä me tehdään? Mä haluan jo tehdä!"

Dippa-apulainen, joka lukee Schönin "Reflective praticioner" ja Kelleyn "the art of innovation" - kirjoja. Vielä kun se oppis kirjoittamaan mun puolesta...

Kevät!?

Siis joka kevät sen muistaa taas, kun aurinko alkaa paistamaan enemmän ja pidempään, kuinka aurinko on tärkeä! Hyvälle mielelle siitä tulee ihan välttämättä :)

Taralla on olleet juoksut tässä, noin.24.1->. Kovasti jännitän olisko ne pian ohi, että päästäis pitkästä aikaan oman seuran aksakisoihin kisaamaan ens keskiviikkona. Tärpit oli ja meni, tällä erää nimittäin ne oli selkeästi havaittavissa, kun neiti-koira haaveili ties mistäkin ohi kulkevasta uroksesta... 

Pikku Herra Tiikeri ei luonnollisesti ole tajunnut mitään tästä asiasta. Sen kanssa on jonkin verran treenailtu, vaikka nyt taas ollut vähän hiljaisempaa. Viimeiset viikot dipan parissa painavat päälle. Nouto on nytkähtänyt hiukka eteenpäin(kiitos Iitu!) ja samoin kosketusalusta(kiitos Inka!) :) seuruu taas tällä kertaa tuntuu junnaavan paikallaan, siinä täytynee ehkä palata hiukan taaksepäin ja vahvistaa paikaa ja sitten kontaktia. Ryhmäpaikkikset ovat menneet tosi hienosti tähän asti, enpä olisi uskonut! Kunhan kevät tulee kunnolla, niin täytyy pyrkiä treenaamaan muuallakin kuin vain purinalla...

Sellainen pieni epäusko kyllä valtaa mut nykyään melkein joka lenkillä, kun Tiikeri todella tuntuu tekevän mitä siltä pyydetään. Välillä vähän viiveellä jne, mutta pääpiirteittäin kun muistelen alkutaipaletta, niin en tainnut uskoa silloin, että siitä tulee tottelevainen:P Kyllä on kannattanut yrittää!  Eräs nainen sanoi mulle kerran Tikrun tavattuaa, että kyllä jokainen nainen yhden pikku mustan tarvitsee. Ja hän on kyllä oikeassa! Mun pikku musta <3

Joka puolella tuntuu pulpahtelevan pentuja hurjaa vauhtia...pistää pientä pelko takamukseen, ettei vain iskisi omalle kohdalle. Onneksi olosuhteet eivät ole mitenkään sopivat kolmannelle, ettei voi edes erehdyksissään sellaiseen sortua! Seuraavaa agilitykoiraa mä myönnettäköön kovasti haaveilen, mutta kaikki aikanansa. Ja pianhan täällä on taasen kolme väliakaisesti, joten muistunee mieleen ettei kolme mene siinä missä kaksi.

Käytiin tässä muuten näyttämässä nahkoista kiinnostuneille vähän miltä näyttää nahkan treenaus ja he kertoivat samalla ollensa kiinnostuneita kelpieistä ja minähän siihen, että odottakaas niin näytän. Taisi ero tulla hyvin selkeästi esiin, mikä tekee nahkasta mukavan keltanokan harrastuskoiran ja kelpiestä haastavamman tapauksen, ainakin meidän kohdalla :D

Ah ja kauhean jännittävää me saatiin paikka aussieden fh-jälkileirille! Tälle kesälle on pari koiramaista leiriä tiedossa ja tuo on ensimmäisenä toukokuussa. Odotan tota ihan järjettömän innolla! Kunhan lumi sulaa, niin jäljelle vain!