Hellittää ja relaa

Mua on tässä turhauttanut treenata Tikrun kanssa, erityisesti toko on kiristänyt pantaa. Nyt me siis taukoillaan tokosta ja kuten ystävältä sain kullan arvoisen vinkin: opetellaan nauttimaan arjesta. Ja siinä ollaankin kunnostauduttu!

Siis miten tuota pikku mustaa nyt alkaisi tässä ylistämään...tai oikeastana mistä aloittaisin? Se on lenkeillä jo tosi miellyttävää seuraa, sitä uskaltaa jo pitää vapaana vähän uskaliaammin. Tänään se ohitti ihmisen n.10metrin päästä vapaana! Meni edellä ja jäi risteyksessä tuijottamaan yhtä naista, joka tuli kohti, varmaan pohti voiko sitä mennä moikkaamaan. Käskynä annoin "mennään" ja niin pieni musta jatkoi ja jätti naisen rauhaan - naisparka ei taida tietää, että jäi nyt ilman pusuja. Olisi Tikrun saanut myös luokse, mutta mitä turhaan <3

Se on myös oppinut arki paikkakäskyn, ilmasta tuntui sen oppineen. Meillä kokoustettiin viikonloppuna tokotmk;n tiimoilta ja, nyt tarkkana, Tara(totta kai) JA TIKRU MYÖS odottivat nätisti pedeillään koko vierailun ajan. Tikru toki välillä yritti pois, mutta nätisti käskystä takaisin...Mieletön suoritus tuolta!

Sama toistui toissa iltana, kun meillä oli hoitokoira kolmisen tuntia JA vieras kylässä. En tiedä onko tässä mitä nyt oikein tapahtunut, mutta siis Tikru on ihan mieletön! 

Lisäksi se toimittaa mulle sylikoiran virkaa, Tara ei tykkää olla sylissä, vaikka läheisyydestä pitääkin. Tikru on tehnyt mun kanssa hommia koneella ja nukkunut sylissä.

Täytyy sanoa, että viis tokosta toistaiseksi kun kerta kotona on arjessa jo lähes mun kriteerit täyttävä pusupoika, nappisilmä :)

Tiistaina tavattiin Kamu-velipoikaa ja samanmoisia riiviöitä ne kaksi! Tikru on yllättäen vähän raskaampi kuin Kamu, joka on sukua vinttikoirille :) Samalla vähän aksattiin ja sain hyviä vinkkejä Tikrun eteenpäin viemiseksi.

Taran kanssa taasen on ollut mieletön treenata tokoa. Tehtiin maanantaina avo kisamaisesti läpi ja saatiin muistiinpanot korjailtavista asioista. Hauskaahan(lue surkuhupaisaa) siinä oli se, että suoritus oli Taralta lähestulkoon sieltä surkeimmasta pääästä. Piippas tavallista enemmän ja teki vähän sinne päin. Eli kisoihin mentäessä pitää oikeasti purkaa se kunnolla ennen kehään menoa. Siis sitten joskus.

Kaikki oli täysin korjattavissa olevia juttuja ja tuosta pääsisi vian ylöspäin. Paitsi luoksetulon pysäytys, joka oli UPEA!

Nyt alkaa olla se olo, että enemmän pääsee oikeasti nauttimaan kahdesta upeasta koirasta, kuin keräämään harmaita hiuksia niistä. Pennut on hurmaavia, mutta aikuisten toimivien koirien kanssa elämä on lähes ruusuilla tanssimista.

Molemmat voi ylpeänä tuoda töihin!