Itse ajattelen patellaluksaation Tiikerin tapauksessa rakenteellisena heikkoutena/alttiutena, joka epäonnisesti aktivoitui kalliolla heitetyn kuperkkeina seurauksena - eli alkusysäys polvilumpion sijoiltaan menolle oli tramaperäinen. Sitä luonnollisesti voi arpoa loputtomiin, olisiko lumpio koskaan mennyt sijoiltaan jos juuri tuota kyseistä kuperkeikkaa olisi tapatunut. Hoitanut lääkäri ei löytänyt mitään suoraa rakenteellista vikaa, meidän kohdalla tämä polvi oli rajatapaus.
Rakenteellinen alttius/heikkous + riittävä trauma = patellaluksaatio.
Rakenteellista alttiutta/heikkoutta toki ei nyt voida ottaa pois tuosta yhtälöstä, mutta mulla ehdottomasti herää kysymys siitä kuinka suuri rakenteelisen alttiuden pitää olla, jotta lumpio todella luksoituu ja minkälaisessa tilanteessa/kuinka kovalla voimalla. Vastausta ei taida mun kysymykseen olla, mutta on varmasti eri asia heittää kuperkeikkaa kalliolla kuin vaikkapa nurmella. Kyseessä on aivan erilainen alustan kovuus ja samalla polveen kohdistuva voima. Toki se ei silti tee tervettä polvea, mutta näin mun logiikalla ja lasku taidoilla tämä jättää pohdiskelun varaa, kuin epäonninen on saanut olla. Toki tuo polvi olisi voinut mennä myöhemminkin, sitä en kiistä.
Mulle termi traumaperäinen patellaluksaatio tarkoittaa, että luksoituminen on lähtenyt liikkeelle trauman seurauksena. Tämä määritelmä ei poista sitä rakenteellista heikkoutta, kuvaa ainoastaan vaivan ilmenemistä(mahdollisesti hiukan kestävämpää rakennetta, kuin lumpio joka luksoituu ilman traumaista alkuperää? Noh ainakin mun pilvilinnoissa).
Samalla vetäisin analogiaa ihmisten lumpion sijoiltaan menoon, tässä yksi artikkeli. Tämä vertaus kiinnostaa mua a) entisen urheilijan roolissa ja b) nykyisen valmentajan roolissa ja c) ihminen ja koira eivät ole loppujen lopuksi niin erilaisia - perusfysiologiaan ja luustoon liittyvät asiat eivät mun (rajallisella) ymmärryksellä ole kauhean erilaisia, toki rakenteet ovat erilaisia. En tietenkään ole terveydenhuollon ammattilainen tai muutenkaan lääketieteellisesti pätevä, joten multa voi hyvin puuttua (ja suorastaan oletettavasti puuttuu) jotain oleellista tietoa asiasta, joka jää nyt tämän pohdinnan ulkopuolelle.
Vertailun vuoksi kuvat molempien polvien rakenteesta:
 |
| Koiran polvi lähde: http://veterinaryreferralsurgery.com/article_patellar.php |
 |
| Ihmispolvi lähde: http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/ldk/ldk00537_2.png |
Nyt mun silmään äkkiseltään rakenteet ovat hyvin samankaltaiset...ja mulla on sellainen kutina, että ihmisillä on täysin normaalia olettaa, että kellä tahansa saattaa mennä polvi kun riittävä vääntö tulee kohdalla(akuutti sijoiltaanmeno linkittämässäni artikkelissa). Toisilla toki menee polvi helpommin ja toistuvasti (uusiutuva sijoiltaanmeno linkittämässäni artikkelissa). Osa on jopa määritelty lapsuusiällä olevaksi pieni-energiseksi sijoiltaanmenoksi, jonka katsotaan olevan rakenteellinen vika(linkki lähteeseen).
Mun pääpointti ei ole vähätellä patellaluksaatiota kelpieillä tai koirilla. Päinvastoin, mä elän patellaluksaatio koiran kanssa, jonka leikkaushoito kaiken lisäksi on sitä pientä prosentuaalista vähemmistöä, jollaa leikkaushoidon lopputulema ei ollut täysin onnistunut. Polvi tuntuu vain nivelenä olevan kaiken kaikkiaan huonoimmasta päästä, niin koirilla kuin ihmisillä. Eikä esimerkiksi hevosetkaan ole "turvassa", kts. tämä ja tämä. Toki nuo eivät ole kovin tieteellisiä, mutta muitakin tutkimuksia löytyi - en vain päässyt niihin kunnolla käsiksi (jos joku muu pääsee, niin mm. tämä).
Se minkä totean mielenkiintoiseksi on, että hevosilla tämä on todettu resessiivisesti perityväksi vaivaksi, ihmisillä ns. normaalia traumaperäisesti ja koirilla periytyvä, mutta ei tarkempaa tietoa miten se periytyy(mun saatavilla ainakaan). Nyt insinöörin toteamus on, että on ymmärrettävää että kun asiaa ei ole ilmeisesti? todennettu tieteellisesti niin periytyvyyttä näin ollen ei voida todeta olevan tiedossa. Samaan aikaan insinööri uskoo soveltavaan tieteeseen ja mulla herää kysymys, että kai näillä on eri eläinlajeilla olisi annettavaa toisillensa, kun kyse on samasta vaivasta...insinöörin logiikalla kyllä ;)
Nyt itse tapaus Tiikeri. Tiikerillä leikkaushoito ei todella estä luksoitumista, niin voi edelleen käydä jos vääntö on riittävä(lisättäköön, ettei selviä syitä tähän leikkauksen epäonnistumiseen keksitty/löydetty). Lisäksi välillä liikkuessa se ei pysty/osaa/jaksa käyttää jalkaa kunnolla - näin pääasiassa peitsatessa. Tiikeri varoo selkeästi itse jalkaa jonkin verran ja ei enää tee tosi nopeita käännöksiä leikkiessään vaan mieluumin odottaa että juokseva koira on heittänyt rundinsa ja jatkaa sitten leikkiä. Paska tuuri meillä, näin mä asian näen.
Patellaluksaatioon pitäisi kiinnittää huomioon kelpieillä, mutta kuten meidänkin kohdalla kävi polvet jo oireillessaan kuitenkin todettiin 0/0 (tulos, joka näkyy koiranetissä) ei polvien tutkiminen pelkästään ole tie onneen. Jos voitaisiin olettaa alttiuden/heikkouden polvien rakenteessa olevan resessiivinen(hevospuolen perusteella), niin kyllä sen saaminen silloin on geenilotosta kiinni. Ehkä olisi tärkeää tiedostaa, että rodussa ko. vaivaa on ja missä se on tullut esiin, jolloin voitaisiin tehdä ehkä hiukan tietoisempia valintoja. Kaikkia koiria kun ei voi kuitenkaan jalostuksesta pois sulkea.
Tiikeri on ihana ja toivottavasti saa elää mahdollisimman täyden ja mahdollisimman pitkän elämän vaivansa kanssa. Itse en syytä tilanteesta ketään(ei niitä omia vanhempiakaan voi omista geeniloton "voitoista" syyttää) ja totean että yksilötasolla patellaluksaatio on ikävä vaiva. Toivottavasti rodun tasolla pystytään pitämään patellaluksaatio vain pienenä ikävänä ilmiönä.
Tässä eräs artikkeli jossa isompien koirarotujen patellaluksaatiota tutkittiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti