Eilen oli tokotreenit agihallilla(niin kuin tästä eteenpäin aina ma iltaisin).
Alkuun paikkamakuu, jota ennen jouduin purkamaan koiraa, kun luuli varmaan et agihallissa tehdään jotain ihan muuta. Yksi kahden minuutin paikkis reunassa. Etäisyys vaihteli, palkkauskertoja ehkä noin 5. Ihan semi ok, haistelee maata, pää pyörii, mutta oli hiljaa. Siitä kuitenkin ensisijaisesti lähdetään tän koiran kanssa.
Meillä oli yksinkertainen ohjelma: kapulannostoa, ja kapulaa heitettäessä pysymistä. Nostot joo ihan semiok, motivaatio nostamiseen on kohonnut ja nyt nostelis sitä itsestäänkin, mutta täytyy olla tarkkana tästä eteenpäin. Nostaa, tiputtaa nostaa uudestaan jne jne. Ei pidä palkata suorituksia joissa on ehdinyt tiputtaa. Eli hallinta ja palkkauskriteerit!
Pysyminen, toistoja ehkä 6? Kahdella meinas lähteä, mutta oppi pikku hiljaa, että ei auta. Vaikeampaa mitä kauemmas kapula lentää.
Sitten luoksetulon pysäytyksiä. Jokunen toisto palloleikillä, sitten pidemmällä matkalla, jossa appari heitti pallon sitten palkaksi. Pysäytys noin 6metrin(?) päähän musta, hieno. Toistoja kaksi. Sitten vielä maahanmenoja, joissa uusi äänenpaino toimii ihan kivasti. Nyt vaan saa miettiä kumpi on tärkeämpi ääni vai käsiapu.
Loppuun merkille lähetystä. Toistoja neljä joista toka vikalla ei palloa takana, näki ettei sitä oli -> huono. Nyt oikeesti tarttis tehdä tekniikkana mut itellä on vähän osaamaton olo aloittaa sitä...naksutin ei oo mun suurin kaveri nimittäin.
Tänään oli sitten agitreenit. Eka kepit joista kierros kierrokselta vähennettiin verkkoja, lopulta samalta puolelta oli kaksi verkkoa pois. Hienot kepit oli! Näytti erittäin hyvältä.
Sitten tehtiin rengas. Siinä edelleen sama vaara, että tulee ohi tai esteen läpi muusta kohtaa...Tarkkana tämän kanssa.
Puomia kontakteja tehden, kontakti edelleenkään ei hyvä. Mutta siinä ei mitään uutta.
Sitten vielä radanpätkää, joita tehtiin kyllä itsenäisesti melkein jo ennen yhteistä osuutta. Meillä meni ekalla yrittämällä hyvin ja läpi.
Kivat treenit, mutta meille vielä verrattain helppoa...vaikka rengas, kepit ja kontaktit vielä vaatiikin hiomista ja opettelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti