elämään oppii elämällä

Blogin päivitystasohan on suorastaan huima, eikun...

Opintojen loppuun vieminen ei oleniin yksinkertaista ja siitä nyt sitten koirien treenaaminen on osittain joutunut joustamaan. Sitä on vain pakko muistaa, ettei tämä jatku loputtomiin.

Tässä välissä on taas ehtinyt tapahtua ja olla tapahtumatta vaikka mitä. Joskohan aloitetaan, niillä huonoilla uutisilla?

Eli tästä pienestä koirasta ei nyt tule agility- tai pk-koiraa. Polvi ei loppujen lopuksi täysin korjaantunut leikkauksessa...

Voin kertoa, että pettymys oli valtava, mulla oli aika kovat odotukset Tikrusta aksakoirana - se tuntui sopivan siihen kuin nenä päähän ja mun omaan käteen aksassa kuin nyrkki silmään.

Elämä vain nyt sitten opettaa, että kaikkea ei voi suunnitella ja kontrolloida. Niillä mennään mitä on annettu ja mitä elämä tuo eteen. Normaali elämää polvi kestää, mutta extensiossa ell sai sen edelleen pois paikoiltaan, röntgenissä kaikki kunnossa. Enemmän voimaa sijoiltaan saamiseksi tarvitsi kuin ennen, mutta käytännössä vaihtoehtoja oli 2: a)toinen leikkaus tai b)jättää aksa ja pk-tottis.

Päätös oli helppo. En missään nimessä lähde toiseen kertaa leikkaamaan polvea, joka muuten kestää normaali elämän vain agilityn takia. Rakas laji, mutta rakkaampi koira, joka ansaitsee mahdollisimman pitkän ja kivuttoman elämän. Kivuttoman nyt tässä kohtaan siinä mielessä, ettei toinen leikkaus varmastikaan ole kivuton ja siihen päälle jo valmiiksi heikentyneen koiven kuntoutus. Unohdetaan. Niin kauan kuin polvi kestää normi menoa, niin toista leikkausta ei tehdä.

Nyt siis on ohjaajalla kasvun paikka ja Tiikeri palaa takaisin aikaisempaan suunnitelmaan ja alkaa opettelemaan tokokoirana oloa :D Pitkiä hermoja ja nopeaa reaktiota vain mulle. Lisäksi jos vain peltotilannetta saisi parennettua, niin FH-koirahan tuo olisi! Onneksi siinä lajissa ei todella ole juuri ikärasitetta, joten siinä ehdimme treenaamaan vielä piiiitkään :)

Juniorit kävivät kesällä Hangossa ja samalla matkalla
Raaseporin linnassa. Piti posettaa

 Lisäksi jos on opittu, ettei elämää voi hallita, niin myös sekin ettei koiraa ottaessa kannata ladella tulostavoitteita :) Klassikko. Sinne mennään minnä yhdessä osataan ja sillä hyvä! Oli se sitten ALO1, TVA tai ihan vaan se maailman söpöin koira -titteli(joka taitaa olla jo plakkarissa).

Taran kanssa on treenattu jonkin verran ja käyty koulutuksissa. Vähälle on toki jäänyt koska työt ja dippa, erityisesti aksatreenejä on jäänyt välistä. 

(Epä-)Virallisesti maailman söpöin koira...siis ihan oikeasti!

 Taran kanssa aksatreeni-ikää ei mun mielestä ole ihan hirveästi jäljellä. Saattais se kestää pidempäänkin, mutta jotenkin tuntuu luonnollisemmalle, jättää se viimeistään siinä seitsemän vuoden iässä eläkkeelle. Eli noin puolentoista vuoden päästä...Toki tilanne katsotaan sitten, mutta tällä hetkellä tälläinen fiilis mulla on. Sitten mä olenkin ilman aksakoiraa...

Valo-veli-setä kävi meidän kanssa lenkillä :)

Ei ihan saatu vielä joulukortti-kuvaa

Täytyy katsoa jääkö aksa sitten tauolle vai antaako elämä mahdollisuuden ottaa kolmannen koiran vai löytyisikö jostain lainakoira...se on sitten sen ajan murhe!

Taran tokotavoitteet ovat edelleen pohdinnan alla, en tajua edelleenkään kolmenkaan vuoden jälkeen tuota ton paikkamakuuta. Mutta jätetään se filosofointi toiseen kertaan.

Ollaan pyritty nauttimaan ensisijaisesti elämästä, metsistä ja lenkkeilystä. Ollaan onnistuttukin siinä ihan hyvin :)

Pasilan asemalla - miten niillä voi olla saman näköiset korvat?!