26 elokuuta 2012

nain talla kertaa

Pe treenattiin Ansun alaisena ja itse treenissä ei mitään valitettavaa. Koira toimi lähes niin kuin siltä sopi olettaa, ainoastaan loppuun "käy siihen" käskyn "alla" se kyllä näytteli keskaria mulle. Todettiin etten osannut komentaa koiraa ruotuun. Opetaltava uskottavaksi.

Nooa ja Kirsi aloittivat treenit, kun me tultiin valitettavasti myöhässä paikalle.

Aloitettiin noudolla, jossa kateltiin haukkua. Epäilin, ettei haukkua matalammasta vireestä lähdettäessä syntyisi ja tehtiin liikettä perusasennosta ja heitin kapulan. Noh siinä vaiheessa tietenkin ohjaajan tarttis muistaa, että jos odotusta ei ole treenattu, ei sitä tietenkään voi olettaa. Eli ei meinannut pysyä. Sitten seuraavalla haukkui ja palkkasin siitä huolimatta(idiootti minä). Onneksi Ansulta saatiin toinen ihan äärettömän hyvältä tuntuva treeni-idea nostoon, jotta sitä saadaan ilman haukkua. Kapulan ohi ikään kuin vain kävellään rennosti ja sitten sen lähellä se pyydetään noukkimaan. Toimi hienosti ja ottean huomioon, että jossain vaiheessa Taran mielestä nouto oli älyttömän nihkeä liike niin hieno oli! Tällä jatketaan.

Seuruussa katseltiin käännökset läpi. Tara ei siis osaa käyttää peppua ja siihen onkin treenisuunnitelmassa kohta, jotta sitä tehostettaisiin. Täyskäännös myös väljä, pidemmillä pätkillä selkeästi väljempi kuin yksittäin treenattuna. Seuruulle hyvää vaihtelevaa treenausta, täyskäännös-pysähdys treeniä ja pepputreeniä.

Tässä välissä tauko ja Nooa kävi välissä taasen :)

Merkkiä kateltiin ja minähän siellä virhettä olin tehnyt. Eli olin edennyt liian nopeasti ja skipannut yhden välivaiheen. Palataan siis takaisin päin ja jatketaan vaan treeniä. Hyvä siitä tulee!

Luoksetulon pysäytyksiä ja lisää treenivinkkejä niihin. Ansu näytti Taralla yhden niin hienon maahan menon, että se koira pysähtyi hienolla vauhdilla. Vieläkin raavin päätä ja yritän keksi miten saan saman koirasta ite irti...seisominen semi ok jos mä en kämmää. Lisävinkit oli kierrättämisen sijaan(ihanaa näitä oli kaivattu) namien heittely pois ja siitä sitten koiran tullessa luokse halutut pysäytykset ja apuohjaajan välissä juoksuttaminen. Toimivat molemmat kivasti, mut apuohjaajaa käyttäessä saa olla tarkka, ettei Tara ala ennakoi mun pysäytyksiä. Tää treeni sopii paremmin koiralle joka jo oikeasti osaa enemmän kuin Tara. Mutta periaate toiminee hyvin kuhan pidemmälle selvitään. Plus, että tuohon tulee olemaan helppo yhdistää pitotreenit sitten myöhemmin kun kapula suussa alan teettämään Taralla muita tehtäviä.

Ohjatun suunnat tehtiin pallon heittelyinä. Mun oikealle mennessä Tara heittää kiepun vasemman kautta. Ens kerralla aloitetaan oikealla ja jos ei toimi, niin sitten mä heitän ite lelua eika apuohjaaja. Muuten ei siinä kummempaa.

Paikkamakuusta juteltiin, mutta sitä nyt ei auta kuin alkaa tehdä. Ja juteltiin me paljon muutenkin :) Kiitos Kirsi ja Ansu tuesta! Kyllä täältä masennusmudista noustaan. Lähinnä itsellä on niin kämmi-olo, että omia kykyjä opettaa tuolle yhtään mitään osaa vain epäillä.

Tänään käytiin metsälenkillä Hannan, Nitan ja Demin kanssa Luukissa. Koirat jaksoi painella ja mekin selvittiin jotenkuten. Toivottavasti päästään pian uudelleen! Ja kiitos Hanna myös tsemppauksesta! Onneksi mulla on ihmisiä ympärillä, joilta saa tukea kun tarvii.

Muuten tänään ollaan puistossa vielä leikitty kepeillä ja tehty asennon vaihteluita jäävissä. Illalla vielä kertailtiin ämpärille nousua ja aloitettiin siinä takajaloilla sivuliikkeen treenaus. Se toimi kivasti suhteessa treenin määrään kun Tara kiersi oikealle. Vasemmalle haastavampi. Ja sitten huomattiin sen takapään hahmotuskyvyn haasteet, kun aloitettiin takajalkojen siirtämistä ämpärillä. Tara oppi etujalkojen ämpärille laitoin tosi vähällä määrällä toistoja. Takajalkojen kanssa menee varmasti pidempään, mutta hitaasti ja varmasti niin eiköhän tuo tajua. Saadaan siitä apua 1) takapään käyttöön ja 2) agien kontaktiin, jossa tajuais paremmin 2on2off -asennon. Tara ei taida tietää, että sillä on takajalat...

Mä haen ehkä nyt pontta treenaukseen naksuttelusta ja nameilla treenaamalla. Tehdään ylläpito sitten myöhemmin leluilla. Tuntuu paremmalta näin. Me noustaan vielä, tai ehkä paremmin sanottuna mä nousen vielä, koira koskaan tiennyt meidän missään varmaan olevankaan. Ehkä tää masennus ottaa muutenkin tuulta mun epävarmuudesta koko homman kanssa vielä. Haen vielä tasapainoa kaiken kanssa täällä Suomessa. "Eteenpäin" sanoi torakka kengänpohjassa littanana.


22 elokuuta 2012

treeni-innon tappoa ja kotiviilausta

Mä onnistun jotenkin aina tappamaan ton koiran innon treenatessani yksin. Ääreissurullinen tai tragikoominen asia. Eilen vedettiin omalla lähikentällä pieni treeni. 
Alkuun vauhtinoutoja kaksi, joista eka hyvä ja hiljainen, tokassa se muisti taas huutaa. Ekalla kun hetsasin, niin ei ollut turhan innostunut, niin haukkua ei siis tullut, tokalla sillä jo oli kierroksia enempi ja haukku tuli. Jos tämä toistuu vielä pari kertaa niin voipi olla etten edes tee kahtaa vauhtinoutoa. Yksi saa riittää. Toistaiseksi ei ole vielä mälvinyt! *koputan puuta* koska eilenkin oli puukapula. Voipi olla, että tässä kohtaa ei ehkä edes kannata alkaa pitoa/luovutuksia hinkkaamaan, koska mälvimistä en ole tauon jälkeen nähnyt. Saattaa hyvinkin muistaa riittävästi eteentulon ja luovuttamista että seuraava mitä kokeilen on suoraan koko noutoliike...ehkä. Siltä ainakin nyt tuntuu, että vois toimia.
Seuruuta, jossa alkuun intoa ja sitten mä taas tapoin sen, tod näk liialla hinkkauksella. Nyt saa olla varovainen, ettei taas joudu siihen, että koko käsky ole helvetin keksintö.
Merkkiäkin tehtiin ja samat ongelmat toistuu, voi helvetin helvetti.

Tänään ollaan tehty kotona perusasentoa, joka alkaa olla parempi pikku hiljaa. Tai ainakin osuu selkeästi useammin oikealle paikalle. Keksin kokeilla perusasentoa, niin että olen itse polvillani lattialla ja neljästä kerrasta koira tuli sivulle hienosti ekan ja kolmannen ja tokan ja neljännen tuli oikealle paikalle, mutta makuulle... O.o mielenkiintoinen kaveri. Ei sille voinut kun nauraa :) Plus, että tullessaan pää piti tunkea mun käden ja kyljen väliin...ajatuksella "äh, äh tänne väliin se pitää tunkea"
Luoksetulon eteentuloa, jotka pääsääntöisesti tosi kivoja! Yksi oli vinossa, mutta vain hiukan. Edestä sivulle tehtiin kans pari kertaa, mutta käsiavulla ideana opettaa sitä uudestaan nopeammaksi. Enpä ole varma saanko sitä nopeammaksi, koska sen sijaan että Tara pomppaisi yhdellä kertaa edestä sivulle, se tekee monta pientä askelta...Noh kuhan tulee jotenkin edes!
Kaukojen tekniikkaa tehtiin myös, mutta nyt joka kerta esim seiso-maahan vaihdossa maahan mennessä koira siirtää oikeaa takajalkaa inasti oikealle eteen ja menee maahan makaamaan vinosti. En tiedä onko siellä oikeassa kyljessä joku jumi tmv, ettei se yksinkertaisesti saa puhdasta vaihtoa tehtyä. Maasta-seiso vaihto päääasiassa puhdas, maahan-istu ja päinvastoin  edelleen hidas ja kestään pitkää kuin nälkä vuosi ja nousee varmasti, jos näin jatketaan, kisoissa vain puoliksi istumaan. Yhyy :( No onneksi fyssari on pian, selvitetään tuo oikean puolen jumitus...

21 elokuuta 2012

agi/toko

Päätin löysäilyn sijaan suunnata Purinalle treenaamaan omatoimisesti agia ekaa kertaa sitten tauon jälkeen. Kun päästiin paikalle oli Hanna siellä omissa treeneissä,  Nooalainen oli jo tosin oman osuutensa agittanut. Höydynsin kentän vapautumista odotellessa Hannaa ja tehtiin ohjatun suuntia. Vasen hienosti, oikealle tekee kiepautuksen vasemman kautta. Viime vuonna ei tehnyt tuota, mutta ei tuosta voi vielä huolestua. Tai minen ainakaan;) Tehtiin seuruuta ja mulla mukana kulki sellanen iloinen ja tsemppaava nahkalainen! Pääasiassa tosi hieno, mutta täyskäännökset väljiä ja perusasento-perkeleet ei ole tarkkoja. Perusopetuksessa siis mättää. Menee Ansu-listalle(Ansun treenit siis tulossa, joten sille listalle näitä kerätään). on muuten ollut aikaisemminkin Ansu-listalla tää perusasento...hyvä minä, samat ongelmat ku sillon ku koira oli 1v.
mitäs muuta... merkkikään ei ollut erityisen menestyksekäs, joku siinä mättää. Mun kärsivällisyys vai mikä mene ja tiedä. Tein pari kertaa lelulla ja kolmas kerta ilman lelua niin jäi merkinsivulle. plääh. 

Noh sitten agikentälle, tehtiin putkea ja agista tutta huuto alkoi. Kaveri muistaa kyllä puuhan, ullarii. Putkissa ei siis ongelmaa. Siirryttiin kepeille verkoilla ja pätevä oli, itseasiassa tekniikka näytti paremmalta kuin koskaan aikaisemmin...hmmm mielenkiintoista. Sitten tehtiin jokunen toisto rengasta. Rengas itsessään hienosti, mutta ainut ongelma oli, ettei malttanut odottaa. Odottaminen siis treenilistalle.
pari hyppy ja putkea sarjassa, vähän haparoiden, mutta en tehnyt kuin kerran. Ja sitten vielä loppuun keppejä ja seuruuta johon yhdistelin jääviä. Etenkin istuminen oli aika hieno, maahanmenossa kyynerien maahan meno oli naurettavan hidasta.
Kepeillä alan nyt nopeasti ottamaan verkkoja pois, ettei jäädä niihin kiinni. Etenkin nyt ku Taralla oli tosi hieno mielikuva itse pujottelusta!

Aamulla tehtiin kotona perusasentoa, kaukoja ja kontaktia. Ei muuta tänään.

20 elokuuta 2012

Näytelmät

Pyörähdettiin näytelmissä Kouvolassa lauantaina loistavassa seurassa. Mulla hoidokkikoira mukana, pikkuinen popo Nala. Nala oli mukana imemässä itseensä näyttelyfiilistä, kun aikaisemmin on kuulemma hiukan stressannu. Hah sanon minä, kun pikku kaveri oli polleena ja ihan sen näköinen että  se juuri on hänen paikkansa! Nyt sitten näytät Nala ensi viikon lauantaina närhen munat omissa näytelmissä.

Meillä meni odotettua paremmin! Ideana oli hakea joku EH:n tyyppinen ratkaisu. Itse en tapojeni mukaan suurin surminkaan olisi halunnut kehään, kun omat esitystaidot on vauvantasolla. Onneksi löytyi ihana handleri Taralle, joka teki hienoa työtä! Kiitokset siihen suuntaan!!! ERI sieltä tuli :) hauskinta oli, kun yksilöarvostelun jälkeen mä olin jo menossa hakemaan koiraa pois, kun ajatukset oli EH:ssa. Sai sitten vielä pyörähtää kuitenkin kerran kehässä, vaikkei sijoittunut pidemmälle. No mitäs pienistä olen äärettömän tyytyväinen jo ERIin! Vuoden päästä ehkä seuraavan kerran, kerran vuoteen kun voisi pyörähdellä. Kuvia on, mutta kunhan Hanna ne saa jakoon.

Muuten sitten suunnattiin meidän mökille viettämään laatuaikaa. Siellä ehdittiin ruotia monen montaa asiaa, syödä hyvin, koirat leikki sopivissa kokoonpanoissa ja nauttia yllättävän mukavasta kelistä! Sunnuntaina pistettiin vielä pienet hakutreenit pystyyn. Tarallahan on tauko melkein pari vuotta edellisistä hakutreeneistä, mutta en kauheasti osannut ottaa painetta siitä. Oli oikein kiva nähdä vihdoin kavereiden koiria itse toiminnassa ja Nalakin pääsi tekemään! Kuten arvelinkin sillä ei ollut juurikaan ongelmia, se on sen verta nenäkoira :)
Taralle oli tarkoitus tehdä hajulla kaksi ekaa, mutta suunnitelmat eivät aina toteudu. Kun kävin hakemassa koiran niin se kulki nenä maassa!? Koira jolla ei ole tehty kuin kotipihanakkijälki tyyppisiä jälkiä, hassua. No eka pisto oli liian vaikea, maalimies oli rinteen alapuolella, eikä saatu hajua. Tara oli kyllä kartalla mitä oltiin tekemässä, mutta turhautui kun ei saanut mitään ja räkytti. Hajuhakua siis tehtiin. Seuraavan maalimiehen uudella sijoittelulla saatiinkin kiva suora pisto, samoin seuraava oli myös hyvä. Vikana tehtiin vielä haamulla, eikä siinäkään ongelmia. Pätevä kaveri tuo koira.

13 elokuuta 2012

teemana turhia päivityksiä

Eli jatkan linjalla turhaa tietoa. Ensinnäkin kuten ehkä joku huomaa olen saanut äät ja ööt ja ååt näppikseen takaisin! JEE! nyt kehtaa kirjoitella viestejä ihan virallisillekin tahoille. Sitten tätä ei tärkeää tietoa: poistin Taran vanhat nettisivut nyt kokonaan. Kaikki oleellinen on täällä ja niillä mennään.
Jatketaan. Tänään treenattu naksuttimella jo askelia ja ämpärin päälle nousemista. Molempia on aikoinaan tehty ja kyllä tästä nopeasti edetään.

Ei mulla muuta, jatkakaa:)

12 elokuuta 2012

suunnittelua

Treenien siis. Tokoleirilla kun motivaatio kohosi ja sitten se tulikin rysahtaen alas kun tajusin kuinpa paljon oikeasti on treenattavaa/opeteltavaa. Vahan on viela strategia hakusessa myos, mutta valitettuani tarpeeksi(kiitos kuuntelijoille :D) otin harkaa sarvista ja paatin alkaa viemaan projektia eteenpain suunnitteluasteella ainakin. 
Tein kivan excelin,. johon rustasin kaikki liikkeet ja niiden treenattavat osat. Siis ihan pienia palasia ei ole kirjattu, mutta esim luoksetulon kohdalla on seiso, maahan, vauhti, eteentulo ja sivulle siirtyminen, jotka yhdessa muodostavat koko liikkeen. Tuohon sitten lahden vetelemaan tukkimiehen kirjanpidolla jokaista treenattavaa asiaa. Sen suunnittelu on viela hakusessa, etta lahdenko tekemaan tosi tuhteja kuureja esim viikon ajan todella monia toistoja jostain asiasta vai lahdenko ottamaan useampaa asiaa kerrallaan. Tietenkin monia asioita voi treenata jo ihan motivaationkin kannalta, mutta noin periaatteessa. Luulen, etta otan kerrallaan jokusen asian kuurille. Sellainen fiilis ainakin nyt on.
Harmillista tassa on nyt se, etta syksy nayttaa illoiltaan taydemmalta kuin halusin ja yhteistreeneja nailla nakymin myos vahemman. Tan tilanteen kanssa ei kuitenkaan auta kuin elaa ja lahtea vetamaan niilla resursseilla jotka on.

Taran jalka on ok. Niin kuin arvelinkin kyse ei ollut mistaan vakavasta(kipuherkalla koiralla kylla tietaa kun on oikeasti hata), se keventeli ihan jokusessa askeleessa tiistaina koko paivan aikana, mutta viime ke jalka oli kuin ennenkin. Tanaan taas toiseen takajalkaa tais muurahaiset iskea metsaplantilla, kun sellainen nuoleskelu oli kun se tielle sielta paasi. Nahtiin Taran parasta kaveri sitten vuoden tauon jalkeen ja taytyy sanoa, etta niilla vain on aina mennyt asiat yhteen. Tauosta huolimatta painit olivat samannakoista puuhaa kuin ennenkin. Taa kaveri onkin yks niista harvoista Taran kavereista, jonka kanssa se painii. Muuten kylla olivat rauhoittuneet :)

Jotain treenijuttuja ollaan tehty, mutta jarjestelmallisyys puuttuu. Tunanria ollaan kavyilla tehty lenkeilla ja ne on hienoja. Seuruu on innokasta, mutta valjaa siihen tekniikkatreenia nameilla. Yhdet "treenit" tehtiin eilen aamulla ja samassa havitin uuden narupallon :S ihan ok treenit, mutta ehka vahan nihkee tunnelma, mika tietty on oma vika. Pari karjasua silla tuli noutokapulalle, seuraavaksi testaan namien viljelya siihen ymparille. Merkkia alotettiin, mut se palkkapallo oli aika iso, joten sinne oli helppo menna. Ens kerralla pienempi palkka.

Ens viikon la sitten mennaan nayttelyihin...on varmaan ainut vahaan aikaan. Keksin akkiselta niillekin rahoille parempaa kayttoa, kuten vaikka noutokapula, tunnarikapulat jne. noh kaydaan nyt sielta joku arvostelu hakemassa :)

06 elokuuta 2012

tokoleirilla

No niin melkein kolme viikkoa Suomessa. Taran kanssa edelleen menee mukavasti, hiukan se tuntuu kyttaavan mua ja on jotenkin teravammin lahtemassa mukaani, ettei vain jaisi matkasta. Ennen lahtoani Taraa saattoi joutua huudella ovelta lahtemaan ulos ja sitten se tuli hiiiiiitaaaaaasti ja nayttaen silta etta joku lyo. Talla hetkella lahto on huomattavasti nopeampi ;)
Paasimme palaamaan samaan asuntoon josta lahdimme ja elukat nayttavat parin paivan jalkeen muistavan, etta tama on meidan koti. Itsellekin tama on koti iskolla K:lla. Tara ilmeisesti tuntee olonsa myos turvalliseksi, koska sen ei tarvitse kytata mua taalla ja voi jaada toiseen huoneeseen makoilemaan. Ihana olla kotona!

No sitten asiaan, eli me pyorahdettiin tokoleirilla "jarjestajien" puolesta ja samalla paastiin hiukan treenaamaan itekin. Me tietenkin viela tauon jalkeen ruosteessa saatiin ihania vinkkeja ja nain taas, etta kaiken sen huolehtimisen jalkeen Tara edelleen on kiva treenikoira! Leikki(kun osais viela leikittaa) ja oli innolla mukava. Vauhtinoutoja saatiin tehtya jonkin verran ja paljon vinkkeja! Tasta vain nyt treenaamaan eteenpain ja rohkaisevat sanat vinkkasi, etta koira vois olla kisavalmis nopeastikin. Ei meilla kiiretta ole, etenkaan niin kauan kuin paikkamakuu on epavarmaa. Ja onhan meilla ihan kaikki liikkeet viela kesken, mutta lahinna rohkaisevat sanat aina lammittavat!

Sunnuntaina Tara kevensi oikeeta takajalkaansa iltapaivalla, ei ontunut eika aristanut mistaan kohtaan. Joten tein paatelman, etta joku paivan eka lammittely ei ollut riittava ja jalassa joko oli kramppi tai pieni venahdys. Tanaan aamulla viela seurailin, mutta en toistaiseksi viela nahnyt etta olisi keventanyt. Harmittaa vietavasti jo nyt ja toivon kovasti, ettei kevennysta enaa nakyisi! Seuraamme tilannetta ja toivotaan, etta se oli siina. Ja lammittely tulee olemaan parempi tulevaisuudessa.