No niin melkein kolme viikkoa Suomessa. Taran kanssa edelleen menee mukavasti, hiukan se tuntuu kyttaavan mua ja on jotenkin teravammin lahtemassa mukaani, ettei vain jaisi matkasta. Ennen lahtoani Taraa saattoi joutua huudella ovelta lahtemaan ulos ja sitten se tuli hiiiiiitaaaaaasti ja nayttaen silta etta joku lyo. Talla hetkella lahto on huomattavasti nopeampi ;)
Paasimme palaamaan samaan asuntoon josta lahdimme ja elukat nayttavat parin paivan jalkeen muistavan, etta tama on meidan koti. Itsellekin tama on koti iskolla K:lla. Tara ilmeisesti tuntee olonsa myos turvalliseksi, koska sen ei tarvitse kytata mua taalla ja voi jaada toiseen huoneeseen makoilemaan. Ihana olla kotona!
No sitten asiaan, eli me pyorahdettiin tokoleirilla "jarjestajien" puolesta ja samalla paastiin hiukan treenaamaan itekin. Me tietenkin viela tauon jalkeen ruosteessa saatiin ihania vinkkeja ja nain taas, etta kaiken sen huolehtimisen jalkeen Tara edelleen on kiva treenikoira! Leikki(kun osais viela leikittaa) ja oli innolla mukava. Vauhtinoutoja saatiin tehtya jonkin verran ja paljon vinkkeja! Tasta vain nyt treenaamaan eteenpain ja rohkaisevat sanat vinkkasi, etta koira vois olla kisavalmis nopeastikin. Ei meilla kiiretta ole, etenkaan niin kauan kuin paikkamakuu on epavarmaa. Ja onhan meilla ihan kaikki liikkeet viela kesken, mutta lahinna rohkaisevat sanat aina lammittavat!
Sunnuntaina Tara kevensi oikeeta takajalkaansa iltapaivalla, ei ontunut eika aristanut mistaan kohtaan. Joten tein paatelman, etta joku paivan eka lammittely ei ollut riittava ja jalassa joko oli kramppi tai pieni venahdys. Tanaan aamulla viela seurailin, mutta en toistaiseksi viela nahnyt etta olisi keventanyt. Harmittaa vietavasti jo nyt ja toivon kovasti, ettei kevennysta enaa nakyisi! Seuraamme tilannetta ja toivotaan, etta se oli siina. Ja lammittely tulee olemaan parempi tulevaisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti