25 toukokuuta 2011

tokoilua

Tänään käytiin siis collikoiden vuorolla tokoilemassa ohjatusti ja hiukan itsenäisesti. Saatiin myös tuloskakkua ja skumppaa :) Kiitokset ja Onnittelut vain Asianomaisille! Hyvää oli tarjoamukset ja seura myös.

Treenaamassa siellä kuitenkin oltiin. Tehtiin ensin kome kertaa hyppyä. Ensin palkattiin pelkkä hyppy, sitten seis -käskyn jälkeen ja viimeisenä tehtiin koko liike. Tara oli hyvä. Sitten tehtiin seuraamista, tarkoituksena oli totella vasta liikkeenohjaajan tokaakäskyä. Muuten ihan ok, mutta yksi pysähdys oli Taran osalta surkea. Käännökset parempia! Otettiin vielä yksi pätkä jossa pelkästään pysähdyksiä. Paremmin meni nyt, mutta istuu melko hitaasti. Sitä täytyy vahvistaa. 
Seuraavaksi ohjelmassa oli liikkeiden välien harjoittelua. Tara on tunnetusti mato liikkeiden välillä, se matelee kuin parempikin teini, joka joutuu viemään roskia...Palkattiin pelkästä sivulle tulosta. Siirryttiin vielä tekemään suuntia. Olen joskus aikoja sitten treenauttanut niitä Taralla pallon kanssa. Nyt otettiin namilla, jotka olivat alustalla. Käskyinä mulla on "left" ja "right" koska suomenkieliset vastineet ovat arkikäytössä. Koira seisoi naama mua kohti, eli suunnat on mun vasen ja oikea. Meni oikein hyvin, ei kai se pieleenkään oisi voinut mennä, kun nameja oli tarjolla?

Tässä välissä vedettiin kakkua naamariin. Sitten siirryttiin paikkamakuuseen. Paikalla oli yhteensä ekassa kierroksessa neljä koiraa. Kuten arveltiinkin Tara aloitti huutamaan vähän, se oli sijoitettuna kahden vieraamman koiran  väliin. Pääsin korjaamaan kaksi kertaa ja muun ajan oli hiljaa. Toisella kierroksella mukana oli viisi koiraa ja tällä kertaa Tara oli hiljaa. Menin palkkaamaan sen hiljaisuudesta ehkä minuutin jälkeen. Ehkä tässä on toivoa! Tosin toinen kompastuskivi on vielä märkä maa, jota Tara inhoaa...Sitä en vilpittömästi ole treenauttanut tarpeeksi. Toivottavasti sataa ennen sunnuntaita, jotta siihen ehdittäisiin tottua edes vähän. Tai sitten lavastan märän maan kantamalla sangolla vettä ulos ja kastelemalla maata...niinpä taidan muuten tehdäkin, miksei aikaisemmin ole tullut mieleen?
Otin vielä lyhyen paikkamakuun lähellä skeittiparkkia, jolloin olin selkä koiraa päin. Pakko oli vilkuilla välillä. Oltiin ehkä 30-45 sekuntia siinä. Perään hyvät palkat.

Otettiin itsenäisesti ihan pari seuruu pätkää, ei olis pitänyt. Ne oli selkeästi huonommat kuin alun pätkät. Luoksetulon pysäytystä tehtiin kaksi kertaa, jonka jälkeen kaksi luoksetuloa loppuun asti. Ekalla läpi juoksulla huomasi koiran odottavan pysäytystä. Yksi maahan meno liikkeestä, josta palkkaus parin askeleen jälkeen. Huomasin et Taralla jäi hiukan kyynärät ylös. Täytyy sekin varmistaa ennen sunnuntaita.
Loppuun vielä ekan kerran kaukoja kentällä. Otettiin lauta eteen, jottei liikkuisi. Tein omaa tahtia jokusen vaihdon, jotka sujui ok. Pari kertaa jouduin antamaan kaksoiskäskyn. Näin esimerkiksi istumisen kohdalla ja ensimmäisessä ylösnousussa. Vaikein ja huonoimmassa jamassa on istumasta ylös. Perustreeniä kaukoihin, mutta sain taasen tärkeitä vinkkejä etäisyyden harjoitteluun! Vaikka omatkin korvat välillä on ihan kiinni, niin aina kaikesta jää jotain siemenen poikaista aivoihin. Eiköhän nämäkin vinkit työstä itsestään jotain ajan kanssa.

Ennen sunnuntaita to do -list:
- Lyhyttä motivoivaa treeniä
- varmista seuruun pysähdykset
- varmista maahanmenon kunnollinen suorittaminen
- luo märät maa olosuhteet ja makuuta koiraa siinä.
- perusasennosta palkkamista
- luoksetulon eteentulonhiomista
- eteentulosta sivulle menon hiomista
ja ehkä tärkein:
- anna koiran levätä eli pidät treenit lyhyinä ja motivoivina!

Johan tuossa työnsarkaa riittää, mutta tarkoitus ei tietenkään ole tehdä toistomääräisesti paljon. Varmistamisella tarkoitan, että ensin ihan yksinkertainen suoritus, jossa koira tekee oikein. Tämän jälkeen yksi/kaksi hyvää suoritusta. Eiköhän tästä hyvä tule. Toivotaan vielä ilmanpaineilta maltillista sadetta tai ei sadetta ollenkaan. Kiitos.

24 toukokuuta 2011

eilisen agitreenit

Ohjatut agitreenit olivat jälleen kerran oikein mukavat.
Me aloitettiin viime viikolta tutulla takaaleikkaus -harjoituksella tällä kertaa vain toiseen suuntaan. Viime viikolla takaaleikattiin koiran vasemmalta puolelta oikealle ja eilen tietenkin oikealta vasemmalle. Täytyy tässä kehua niin koiraa kuin itseä, meillä meni paria kertaa lukuunottamatta erittäin tyylikkäästi! Toistoja oli yhteensä kuusi, joista kaksi ensimmäistä oli lyhyemmällä "radalla", loput pitkällä joista kaksi epäonnistui. Patukka oli palkkana. Tara jopa lakoi hakea itse sitä viimeistä aitaa, kun olin karjunut käskyn tarpeeksi ajoissa :)

Välissä tehtiin itsenäisesti kontaktia, joka on ehkä vähän parantunut, palkkana namit läpinäkyvällä alustalla. Rengasta, josta Tara meni kerran ali, jonka jälkeen ei edes yrittänyt! Palkkana vetolelu. Meni siis ihan mukavasti!

Seuraava ohjattu piste oli meillä valssi ja persjättö harjoite. Kaksi putkea jälleen puoliympyrässä suut suurinpiirtein toisiaan vastaavassa linjassa. Suorilla linjoilla oli yhdet aidat. Ensin valssattiin, joka meillä sujui varsin mallikelpoisesti. Täytyy tälläkin kertaa olla tyytyväinen itseensä, koska nimenomaan harjoitellaan ohjausta, joka on mun hommaa. Noottia tuli tosin kyyristelystä, jota teen aika helposti kun ohjaan. Kiinnittämme tähän huomiota tulevaisuudessa. Tehtiin tietenkin molemmat suunnat. Sitten persjättöön, jossa koria jää ihan hetkeksi selän taakse ja poimitaan toiselta puolelta mukaan. Suoritukset ihan ok ensimmäisiksi kerroiksi, mulle on vain vielä vaikea hahmottaa sitä liikerataa ja -linjaa jossa mun pitäis olla. Tuli kämmättyä parikin kertaa, mutta lopulta sujui ihan ok! Tämä tulee varmaan olemaan yksi mahdollinen ohjaustekniikka meille, kun kuulemma tämä ei sovi kaikille koirakoille. Tässä kohtaa Taraa alkoi joko väsyttämään tai kyllästyttämään, kun toimiminen alkoi hidastumaan. Palkkana oli vetolelu.

Viimeisenä otettiin keppejä uudella tavalla, jonka oikean nimen juuri nyt unohdin. Ne kepit, jossa voidaan aluksi juoksuttaa koira suoralla linjalla kepeistä läpi, jonka jälkeen aletaan tuomaan pikku hiljaa pujottelun makua hommaan. Palkkana namit, koska lelut eivät toimi enää siinä vaiheessa kun Taraa alkaa joko väsyttää/motivaatio alkaa laskemaan. Homma oli erittäin helppo, eikä Taran vielä tarvinnut oikein pujotella, kun mahtui kapeastakin välistä suoraan juoksemaan... katsotaan joskohan kokeiltaisiin tätä myöhemminkin. Käytiin vielä lopuksi itse tekemässä kuuden kepin sarjaa kahdella ohjurilla. Ei se nyt oikein hyvä ollut...Katsotaan mitä keksitään kepeistä. Toivottavasti keksisin jonkin tavan, jota muutkin voisivat tulevan vuoden treenata! Palkkana oli muuten pallo tässä jälkimmäisellä kepeillä, joka lelu tauon jälkeen toimi ihan ok.

Otettiin vielä viimeisenä suoraa putkea namikupilla, josta käänsin koiraa pikku hiljaa molemmille sivuille. Käännökset olivat hiukan hitaat, mutta ongelma saattoi johtua siitä että namialusta oli melko näkymätön. Lopuksi tietenkin suoristettiin.

Ihan mukavat treenit. Tänään tokoilemaan ja katsotaan jos saadaan paikkamakuusta vielä hyvä treeni sunnuntaille! Luulen, että tehdään vielä yksi lyhyt motivaatiotreeni treeni ennen lauantain leiripäivää, josta toivottavasti saadaan mukava treeni myös sunnuntaille. Tokoputki on päällä, koska saatiin vielä paikka valmennusrenkaan tokopäivälle 2.6 Keravalle. Huhhuh, menee munkin pää kohta pyörälle :)

23 toukokuuta 2011

Otsikon aiheet loppuu ihan just

Pikakertaus viikonlopun treenistä. Perjantaina mentiin itsenäisesti agikentälle. Päivä oli sen verta kuuma, ettei kauheen riehakkaasti tehty, Tara kun osoittaa siellä nopeassti lämpökelillä väsymisen merkkejä. Etenkin jos palkkana lelu, joka kuluttaa energiaa. Tehtiin pieniä ohjauskuviota(lähinnä randomisti, sen mukaan mitä esteitä kentällä valmiina sattui olemaan) ja lisäksi tehtiin ne maanantaina teetetyt ohjausharjoitukset. Tara suoriutui niistä ihan mukavasti. Tässä tosin huomaa sen, kun muita katsellessa näki selkeästi mihin ne niitä koiria ohjaa(vahingossa välillä). Itseksensä kun tekee eikä kukaan katso, sitä vain ihmettelee miksi ihmeessä se koira tekee mitä ja mitä...todennäköisesti sitä itsekin ohjaa sen koiransa ihan tarkoituksettomasti ohi esteiden :/ Videokameran käyttö alkais olla ajankohtaista, tai edes pokkarin videokuvan ottaminen. Todennäköisesti turvaudutaan siihen lähiaikoina. Eli tehtiin joitain ohjauskuvioita, kertaus maanantailta, kontakteja(pikkuisen parempi kuin aikaisemmin!) ja keppejä, joista sain lopulta kolme ohjuria pois! Ja neljättä raotettua :) Taitava Tara! Näki koirasta, että se on hiukan epävarma suorittaessaan, mutta jonkinlainen pieni tajuaminen sillä taisi treenin aikana tapahtua, kun lopulta vain pujotteli. Kyllä se siitä.

Lauantaina tokoiltiin. Ruutuun lähetystä, jossa oli ihan pätevä. Vähän seuraamisen käännöksiä, jossa mä inasti kehityin. Toivoa on mullekin siis. Sitten otettiin kahden koiran paikkamakuu. Jälleen kerran odotettiin huutoa, etenkin kun viereinen koira sanoi pari pientä sanaa. ei, ei taaskaan. No ei sitten, kokeessa varmaan kuullaan kuitenkin neidon kaunista ääntä, toki toivottavasti ei. Tää vaan tuntuu menevän niin päälaellaan, mut no on tehnyt aika monta hyvää suoritusta nyt, että ehkä sillä on vähän varmempi olo siellä. Levoton se on, vaihtelee lonkkia ja katselee kyllä ympäristöään, mutta on hiljaa ja paikallaan. Ei kai siinä nyt tällä erää voi muuta toivoa. Etenkin kun sunnuntaina ja seuraavana tiistaina on seuraavat startit. Loppuun Tara vielä tokoili innokkaan ihmisen seurana, kun toinen niin kuolasi vieressä että haluaa treenaamaan :) Totta kai, Tara on täysin lainattavissa! Ja sehän kyllä tekee melkein kenen tahansa kanssa jos vain palkasta sovitaan.

Eilen sunnuntaina vietettiin sitten päivä Ulla Kaukosen hyppytekniikka -kurssilla. Päivä oli pitkä ja antoisa! Teen paremmalla ajalla toisen tekstin tänne, mutta sen verta nyt, että Ulla katsoi jokaisen koira läpi. Liikkeet ja kopeloi, suositteli luonnollisesti kaikille fyssaria. Taralle erityisesti siitä syystä, että se kulkee toinen kylki edellä. Se on kulkenut niin pennusta asti niin, että oikea kylki menee vähän liikaa oikealle ja vasen takajalka poikittaa vähän oikealle. Tasapaino saisi myös olla parempi, eli syvien lihasten treeniä tarvitaan myös. Fyssarille varmasti suuntaammekin, jotta saadaan hyvät jumppaohjeet. Suorituksista mulla on videot, joten eiköhän nekin saada tänne ihailtavaksi.

Tänään suunnataan agitreeneihin ja huomenna jälleen tokotreenit. Toivottavasti paikkamakuussa olis paaaaaljon koiria, jotta näkis että meinaako se oikeasti olla hiljaa vai huutaa. Lauantaina suunnataan scy:n tokoleirille ja kuten sanottu sunnuntaina startti. Taas on viikko ohjelmaa täynnä :) (plus tietty vielä tentit...)

18 toukokuuta 2011

Tassut ok

ja treenit jatkuu. Eli parin päivän levolla meni akuutti hätä ohi. Nyt ei tietenkään liioitella asvaltilla riehumista, mutta normitreeneihin palattiin.
Mentiin siis treenaamaan toko ohjauksessa. Pätevä tyyppi tuo räksytin on, tosin missio haukkuminen paikkamakuussa ei taaskaan onnistunut. Treenit aloitettiin estehypyllä ihan vain pari kertaa ees taas, palkkana pallo. Otettiin yksi ruutuun lähetys, joka yllättäen onnistui o.o Onhan sitä joskus jokusen kerran tehty ihan alustalle lähetyksenä, mutta suoritus ylitti silti odotukset. Alkaa muuten tää blogi saada mielenkiintoisen sävyn, kun joka kerta ihmetellään kun koira onnistuu...Yleensä siihenhän pyritään treeneissä, että koira onnistuu. No omalaatuinen on koirakkokin ettei kai tässä mitän mullistavaa informaatiota kellekkään tule.

Ruudunn jälkeen leikittiin riehakkaasti ja kesken leikin käskin maahan ja tehtiin paikkamakuuta. Ei mitään. Ekalla kerra häiriön määrää lisättiin pikku hiljaa ja Tara meinasi lähteä pari kertaa. Komensin takaisin ja sinne jäi. Väliin uudet leikit ja haukutin sitä lisäksi(Taran saa ääntelemään jos ääntelee sille, murisee tai "haukkuu"). Kesken Taran haukkumisen käskin sen maahan ja paikkamakuu käsky. Lisää häiriköintiä, taasen kolmisen kertaa oli menossa, mutta kuunteli mun käskytyksen hienosti! Selkeästi myös joka kerta reaktio häiriöön pieneni. Taitava!

Sitten siirryttiin ohjaajan ongelmaan, joka oli se vasen käsi. Yllättäen se saa kulkea just niin kuin se tahtoo ja olla rentona. Kädden kuoluttaminen siis meni hyvin ;) Tehtiin siis seuraamista. Koirasta sen verran, ettei seuraaminen nyt tiivistä ja hienoa ole ja kontaktikin tippuilee...Se toki on kouluttajan(minun) vika. Seuruutreeniä lisää. Tehtiin täyskäännöksiä, jotta kääntyisin koiraystävällisemmin, enkä marssisi tai kääntyisi liian nopeasti. Pikku hiljaa mäkin opin. Tähän liittyen tehtiin pujottelua, jotta seuraamisesta tulis tiiviimpää. Jokunen onnistunut hetki siellä oli, mutta tulevaisuudessa tarvitsee kiinnittää tähänkin huomiota. Samoin tehtiin seuraamista pienellä ympyrällä, jolloin mulle tuli kroppaelämys, että kuinka mun kuuluu kääntyä että koira tietää mihin käännytään. Ei se kai vielä nimittäin ajatuksia kuitenkaan lue. Kehityskelpoista.
Muuten kesken seuruu treenin kentälle tuli toinen koira ja otettiin pieni paikkamakuu lyhyellä etäisyydellä kohti koiraa. Ei valittamista.

Sitten tehtiin vielä palkatta jäävät ja luoksetulo. Maahanmeno ei valittamista, ainakaan sen mitä mä näin. Luoksetulossa Tara veti pienen ylläripyllärin ja haukkui loppumatkasta. Otettiin liikkeestä seisominen, jonka minä kämmäsin. Liikkeelle lähtiessä sanoin "seis"...ilmeisetsi ajattelin jo tulevaa, enkä keskittynyt. Taran eduksi sanottakoon ettei lähtenytkään mihinkään ja homma alusta. Meni hyvin, kun ohjaaja teki oikein. Uusittiin luoksetulo, haukkui jälleen jolloin korjasin tiukasti äänellä ja pienellä kropan paineella. Ja uudestaan, jolloin Tara tuli hiljaa mutta epävarmasti ravaten. Viimeisenä nollattiin epävarmuus ja otettiin vauhtia luoksetuloon. Palkkana pallo kesken matkan. Pätevä tyyppi tuli lujaa! Siinä se treeni olikin.

Huomatettavaa oli siinä mitä olen itsekin pohdiskellut, eli liikkeiden välinen laiskuus. On mun vika etten ole osannut palkata koiraa oikein pienistäkin evänliikautuksista liikkeentekoa kohti. Tämä oli myös se kohta, jota pohdiskelin ennen ekaa koetta, että miten kestää liikkeiden väliset puuhat. Ei niissä liikkeissä mitään, koira tekee ihan hienosti, mutta se väliaika. Nyt osaan vähän paremmin ehkä poistaa tätä ongelmaa. Toivottavasti. Muuten oli taasen sellainen ilo olla kentällä koiran kanssa, joka tekee ja mielellään! Vitsi mulla on ihana koira. Tämä on juuri oikea koira mulle, Tirriäinen. Ei elämä aina ole ruusuilla tanssimista, mutta Taran kanssa elämä on lähempänä sitä kuin ilman. Kotimatkalla Tara sai pitkästä aikaa ilohepuleita, sinkoili risukasojen yli ja kanteli iiiisoja "keppejä" mukana. 

Nyt muuten, vielä aiheesta seuraavaan, olen pohtinut kovasti sitä BH:n suorittamista ennen mun lähtöä. Tekis ihan hirveesti mieli! Kattelin tässä taasen kaaviota ja pari suoritusvideota. Tuntuu siltä, että homma ei olisi muuten kovin haastavaa, mutta se paikkamakuu on ihan pirullisen pitkä aika...enkä yhtään tiedä miten pk-puolella tuo arvostelu toimii. Jos vaikka räksyttäisikin koko ajan voisko saada silti hyväksytyn? Joo tietenkin voisi kysyä miksi viedä epävarma suoritus kokeeseen. Eikä mulla olisi antaa hyvää selitystä, muuta kuin että mä olen suorittaja. Mä haluaisin sen tunnuksen. Ja toisaalta Tara osaa todistetusti olla hiljaa yksin, eikä se toisen koira kentällä olo ole ensisijainen ongelma. Keskitytään kuitenkin ensin tokoon vielä pari viikkoa ja sitten mietitään onko kuukaudessa tehtävissä pieniä ihmeitä.

16 toukokuuta 2011

treenit ilman koiraa

Menin sitten illan agitreeneihin ilman koiraa. Jokin hävikki oli tälle päivälle käynyt ja paikalla oli vain viisi koiraa. Harjoituksia oli neljä, joista yksi ihan peruskontaktit. Seuraava oli "rata", jossa päissä puoliympyrän muotoiset putket. Putkien päihin nähden suorassa linjassa putken päästä toiselle oli toisella puolella kaksi estettä ja toisella este ja muuri. Tarkoituksena oli irtauttaa koiraa rohkeasti ilman, että tarvitsee itse saatta kovin pitkälle ja vetää ympyrää. Seuraava harjoitus oli suoran linjan hakemista. Esteitä oli neljä, jotka olivat laitettu hiukan eri suuntiin, kuitenkin niin että ensimmäiseltä on suora linja viimeiselle. Viimeisessä harjoituksessa oli takaaleikkausta. Esteitä oli jälleen neljä, jolloin toisen esteen jälkeen tehtiin takaaleikkaus, kunn koira suoritti kolmatta.Sivukommenttina voi piru kun osaisi pirrtää näitä jonnekin tänne...

Kontakteja en katsonut. Ympyräharjoitus näytti sujuvan vaihtelevalla menestyksellä koirakosta riippuen. Toisilla meni kuin vanhoilla tekijöillä(todennäköisesti treeniäkin oli takana), toisilla koira saattoi keskittyä ihan muuhun. Seuraava suoran linjan harjoitus meni myös vaihtelevasti koirakosta riippuen. Selkeästi näkyi kokemattomien ohjaajien tarkoittamattomat vartalon liikkeet ja koirien työntelyt pois linjalta. Pitää kiinnittää asiaan huomiota, kun päästään tekemään ko hommaa! Viimeisessä takaaleikkuussa oli havaittavissa sama ohjaustavan vaikutus koiraan.

Alkaa agility lajina hahmottumaan etenkin ohjaajan osalta! Hyvin pienien ja tarkkojen juttujen varassa on kuitenkin koko homma. Varma juttu on myös se, että jokaisen koirakon heikompi ja virhealttiimpi lenkki on se ihminen ;)

Peukut pystyyn Taran tassujen paranemiseksi!

kahden treenin päivästä treeni taukoon

Höh, koiran tassuissa on nyt pikku vikaa, joka pakottaa lepoon. Viikonlopun se tosissaan vietti mökillä ja siellä kuulemma muurahaiset olivat käyneet kiusaamassa koiran tassuja. Sen enempää en aluksi kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta koska olin hakemassa koiraa pyörällä huomasin heti lähdettyämme että liikkuminen oli hiukan kumman näköistä. Ontumista se ei ollut, mutta sellaista kevennetyn näköistä. Noh koska koira kuitenkin jaksoi juosta ei siinä mitään, kunnes matkan aikana(joka sisälsi myös asvalttia) oireili ihan pikkuisen. Nuoleskeli huulia ja pari kertaa lepuutti jalkaa. Onneksi tajusin katsoa jalat läpi ja sieltähän löytyi anturat, jotka olivat kovin kuluneet. Tämä toki ei suoraan liity muurahaisiin vaan siihen pyöräilyyn asvaltilla. Mentiin rauhassa loppumatka, onneksi heikka-alustalla, ja laitoin anturoihin vähän tälläistä jota ollaan ennenkin käyetty erityisesti kuiviin anturoihin. Sitten illalla ennen nukkumaan menoa katsoin tassut uudestaan läpi ja nyt näin ne muurahaistuhot. Tassujen pohja(siis se ihollinen) oli pienillä haavoilla ja anturat aristivat hiukan kosketusta. Hoitelin niitä uudestaan ennen nukkumaan menoa ja päätin katsoa tilanteen aamulla uudestaan ennen treenien perumista.

Aamulla tilanne oli sen verran parempi, ettei enää aristanut anturoiden kosketusta. Käytiin pieni lenkki ulkona ja heti kun joutui asvaltille kävelemään näki, ettei se ollut mielyttävää...:( varmasti sitä sattuukin. Tultuamme ulkoa sisälle pesin tassut kylmässä suihkussa, joka oli ilmeisesti äärettömän epämiellyttävä kokemus, eikä koko hoitotoimitus ollut yhtään hauskaa. Taasut ovat olleet tavallista lämpimämmät, mutta lämpöä oli aamulla 37,97 C eli ei sillä kuumetta kuitenkaan ole. Ärtyneet tassut tietenkin voivat lämmetä, kunhan koko koira ei ole kuumeinen!
Ainakin tämän päiväiset ja huomiset treenit jäävät välistä plus että ainakin tämä päivä on liikuntalepoa. Tehdään sisällä ja ruohikolla jotain aivojumppaa ja rentoudutaan. Pirun ärsyttävä tilanne, osaksi oma vika ja osaksi ei kenenkään vika. Jos muurahaiset hyökkää ne hyökkää, mutta ei se pyöräily ainakaan auttanut asiaa. Ei nyt kuitenkaan auta kuin putsailla tassuja betadinella ja jatkaa anturoiden hoitamista.

Meillä olis ollut mukavan puuhainen viikko treenien suhteen, mutta nyt täytyy katsoa miten koiraa voi rasittaa :/ voi toista! Terveys kuitenkin ennen kaikkea. Se tosin mikä yllätti oli se kuinka vähän Tara kuitenkaan kipua näytti. Se tunnetusti on melkoisen kipuherkkä koira ja näyttää kivun kohtuu hyvin, mutta nyt oireet olivat melko pienet, jolloin jos en olisi ollut tarkkana olisin voinut ne täysin sivuuttaa. Onneksi kerrankin olin kartalla ja sain hoidon alkamaan ihan ajoissa!

15 toukokuuta 2011

Jokunen treeni ja koira hoidossa

Näin käy kun ei muista kirjoittaa ajoissa...tokokokeen jälkeen sunnuntaina oltiin Taran kanssa illalla treenaamassa agia. Muistaakseni tehtiin kattavasti monia juttuja, mutta kepeillä on takapakkia. Tällä hetkellä kaksi ohjuria voi hyvin mielein ottaa pois, mutta kolmas on vaikea! Yhden kerran Tara myös karkasi toisen koiran luo, joutui siitä makoilemaan ja rauhoittumaan.

Maanantaina oli kahdet treenit. Aamupäivällä tokoiltiin taasen avun kanssa. Sain videokuvaa seuraamisesta ja siinä näkyi mun aivan törkeän näköinen vasen käsi, joka "varoo" koiran päätä...Noh nyt siihen puututaan. Sitten tehtiin häiriötreeniä etenkin paikkamakuussa. Ajatuksena oli saada koirasta haukku irtoamaan. Oli takana rankkoja päiviä, oli pitkä matka ja oli pitkä aika(2,5min). EI MITÄÄN! Piru vie! Sen kerran kun sitä oikein kaivamalla kaivetaan koirasta niin EI! Tämän jälkeen testattiin vielä höntsäämällä oikein kunnolla leikin avulla ja kesken leikin käskemällä maahan. EI, ei äänähdystäkään. Siis olen tietenkin äärettömän iloinen, että koira oli paikkamakuussa hienosti :D Mutta jotenkin ironista, että sen kerran kun oikein toivotaan haukkumista, että päästään korjaamaan sitä niin ei onnistu. Noh toisten koirien seurassa sitten. Sen pitäisi olla varma nakki. No huom pitäisi. Tämänkin piti olla.

Illalla oli sitten vielä agitreenit. Pisteinä oli keinu, jonka alla oli pöytä. Laskeutumismatka ei ollut siis korkea. Tarkoituksena oli vahvistaa pysähtymistä keinun päähän. Palkka oli siis pöydällä. Tämän jälkeen tehtiin eteenlähetyksiä. Esteitä oli kaiken kaikkiaan kolme. Jos kaikki sujui hyvin, otettiin keskimmäistä hiukan pois suoralta linjalta. Meillä sujui hyvin:) Sitten oli sama esteiden etäisyys harjoitus, kuin edellisellä kerralla. Esteiden etäisyydet oli 11, 14, 16, 21 numeron 38 lenkkarin mittaa. Suoritusjärjestyshän oli  16, 11, 14, 21. 
Tämän jälkeen jatkettiin ohjausharjoitukseen. Yhdistettiin valssaus ja takaakierto. Yksi putki puoli ympyrässä, jonka molempia suita vastaan oli este. Ensin harjoiteltiin pelkkää takaa kiertoa molemmilla esteillä. Sen jälkeen otettiin putki ja este. Eli toiselta puolelta putkea lähetettiin valssattiin koiran toiselle puolella ja takaakierto. Molempiin suuntiin, jonka jälkeen nämä yhdistettiin niin, että koira lähettettiin suoraan takaakierron ja esteen suorituksen jälkeen suoraan putkeen ja toinen este perään samalla idealla. Tässä riitti haastetta, mutta lähinnä ohjaajalle. Mun ongelma oli jälleen palkkaus. Lelun pitäminen jossain kädessä vai väärässä kädessä...noh lopulta jokunen onnistunut suoritus. Muisteltiin vielä pussia jokusen kerran.

Treenien jälkeen vein Taran hoitoon kakkosperheelleen, kun itse kävin pikareissulla Saksassa. Takaisin Tara tuli kotiin vasta tänään. Oli saanut nauttia viikonlopun mökkielämästä. Mukavasti oli mennyt ja koira käyttäytynyt :)
Huomenna taasen kahdet treenit, ensin tokoillaan ja illalla liitelemään.