Pyörähdettiin näytelmissä Kouvolassa lauantaina loistavassa seurassa. Mulla hoidokkikoira mukana, pikkuinen popo Nala. Nala oli mukana imemässä itseensä näyttelyfiilistä, kun aikaisemmin on kuulemma hiukan stressannu. Hah sanon minä, kun pikku kaveri oli polleena ja ihan sen näköinen että se juuri on hänen paikkansa! Nyt sitten näytät Nala ensi viikon lauantaina närhen munat omissa näytelmissä.
Meillä meni odotettua paremmin! Ideana oli hakea joku EH:n tyyppinen ratkaisu. Itse en tapojeni mukaan suurin surminkaan olisi halunnut kehään, kun omat esitystaidot on vauvantasolla. Onneksi löytyi ihana handleri Taralle, joka teki hienoa työtä! Kiitokset siihen suuntaan!!! ERI sieltä tuli :) hauskinta oli, kun yksilöarvostelun jälkeen mä olin jo menossa hakemaan koiraa pois, kun ajatukset oli EH:ssa. Sai sitten vielä pyörähtää kuitenkin kerran kehässä, vaikkei sijoittunut pidemmälle. No mitäs pienistä olen äärettömän tyytyväinen jo ERIin! Vuoden päästä ehkä seuraavan kerran, kerran vuoteen kun voisi pyörähdellä. Kuvia on, mutta kunhan Hanna ne saa jakoon.
Muuten sitten suunnattiin meidän mökille viettämään laatuaikaa. Siellä ehdittiin ruotia monen montaa asiaa, syödä hyvin, koirat leikki sopivissa kokoonpanoissa ja nauttia yllättävän mukavasta kelistä! Sunnuntaina pistettiin vielä pienet hakutreenit pystyyn. Tarallahan on tauko melkein pari vuotta edellisistä hakutreeneistä, mutta en kauheasti osannut ottaa painetta siitä. Oli oikein kiva nähdä vihdoin kavereiden koiria itse toiminnassa ja Nalakin pääsi tekemään! Kuten arvelinkin sillä ei ollut juurikaan ongelmia, se on sen verta nenäkoira :)
Taralle oli tarkoitus tehdä hajulla kaksi ekaa, mutta suunnitelmat eivät aina toteudu. Kun kävin hakemassa koiran niin se kulki nenä maassa!? Koira jolla ei ole tehty kuin kotipihanakkijälki tyyppisiä jälkiä, hassua. No eka pisto oli liian vaikea, maalimies oli rinteen alapuolella, eikä saatu hajua. Tara oli kyllä kartalla mitä oltiin tekemässä, mutta turhautui kun ei saanut mitään ja räkytti. Hajuhakua siis tehtiin. Seuraavan maalimiehen uudella sijoittelulla saatiinkin kiva suora pisto, samoin seuraava oli myös hyvä. Vikana tehtiin vielä haamulla, eikä siinäkään ongelmia. Pätevä kaveri tuo koira.