10 joulukuuta 2016

Elossa ollaan edelleen

Tänne blogin puolelle onkin ollut piiitkä tauko kirjoittamisessa. Osin ihan sen takia, että kun päivät tekee töitä koneella, niin ei kotona oikein konetta enää jaksa avata. Toiseksi omalla koneella menee jostain syystä reilu 10min päästä verkkoon...noh alkaahan sillä ikää olemaan, mutta tuo ominaisuus nyt on kyllä tosi kumma.

Meille kuuluu hyvää, paljon on elämä muuttunut viimeisen vuoden sisällä, mutta oikeastaan voidaan sanoa että vain hyvään suuntaan. Koirien kanssa harrastusrintamalla tämä vuosi on ollut Taran agilityä lukuunottamatta aika hiljaista. Toko-motivaatio on oikeastaan kadonnut kokonaan, Taraa en ole osannut kouluttaa enää hiljaiseksi ja Tiikerin kanssa meillä on vielä tuo pitkäjänteisen palkattomuuden kanssa pitkä tie kuljettavana.

Tiikerin kanssa tämän kauden peltojäljet ovat hyvin harvassa, mutta pisin jälki taisi olla noin 700askelta. Jos pitäisi edelleen ensi kauden tavoitteet samassa kuin alunperin, eli kisapituisen jäljen teko ensi kaudella. Esineilmaisusta olen tehnyt havainnon, että mitä harvemmin niitä on ja mitä pitempi jälki on takana, niin sitä todennäköisemmin ne ilmaistaan. Täytyy ensi kaudella panostaa paremmin koko jälkipuuhaan! Se BH edelleen on kyllä ihan mysteeri, että miten ikinä saan Tiikerin siitä läpi :( Mä en vain tiedä miten tuo koira saadaan työskentelemään palkatta niin pitkään. Edelleenkään en oikein saa kiinni tuossa koirasta siitä, että mille se olisi valmis tekemään töitä niin paljon. Todennäköisesti Tiikeri on jäljellä ennen valmis kuin BH:seen.

Taran kanssa ollaan aksaa puuhasteltu, kolmosluokassa kisatulokset ovat todella tyylikästä hyllyrivistöä. Kevät treenataan ainakin normaalista ja kisataan, minkä ehditään ja halutaan. Tavoitteita ei taida olla muuta kuin nollaratoja olisi kiva saada muiden tulosten sijaan. Ensi kauttakin olen pohdiskellut. Tarahan täyttää kahdeksan keväällä(mihin tää aika on mennyt???) ja toisaalta sitä on niin säästeliäästi treenattu, ettei periaatteessa pitäisi olla ongelmaa jatkaa. Täytyy pohtia keväällä uudestaan.

Pentukuumettakin on tässä jo alkanut olemaan ilmassa. Agilitykoiran paikka selkeästi on aukeamassa...Joten ihan hirveä halu olisi päästä työstämään uutta koiraa agilitypuolella. Myös pk-puolelle johonkin lajiin. Toko on varmaan potentiaali laji, mutta tässä motivaatiopuutteessa se jotenkin tulee unohdettua. Samaan aikaan nykyiseen asuntoon ei kolmatta koiraa oikein ole asiaa ottaa, tilaa on liian vähän. Ei auta kuin odottaa. Turhauttavaa, mutta ei auta kuin hyväksyä tilanne.


Se, vaikka harrastukset eivät nyt ole sujuneet toivotulla tavalla, ei haittaa. Tärkeintä on, että asiat on muuten kunnossa. Ja nyt ne on. Paremmin kuin toivoa voi.

25 helmikuuta 2016

Tämähän lähti hyvin

Nyt voi aurinkoisella naamalla sanoa, että vuosi on lähtenyt todella kivasti käyntiin monella saralla :)

Taran kanssa saatiin heti vuoden alkuun tarvittavat nollat, sekä sitä kautta siirto kakkosluokkaan. Ja näin ensimmäinen tavoite saavutettu tälle vuodelle! Videoita tulossa, kunhan saan aikaiseksi. Ehdittiin startata kakkosissa myös oman seuran kisoissa tässä pari viikkoa taaksepäin. Sieltä hyl ja vitonen. Keppejä meinaan kyllä treenata, ne on turhia virheitä. Kontaktit sen sijaan ei ihan vielä motivoi treenaamaan lisää.

Muuten ei sinänsä ihmeempiä, käytiin Lahdessa Vierimaan Jirkan luennolla ja se oli kyllä hyvä! Lisäksi keväälle on tiedossa peltojälkileiri huhtikuun lopussa, kunhan pellot vain ois hyvässä kunnossa...muuten joudutaan tottistelemaan..Kova ois hinku jäljestämään, mutta tämä talvi ei vielä päättänyt luovuttaa.

BH-kokeita ei vielä turhan montaa ollut näkyvillä, mutta täytyis alkaa Tiikeriä siihen valmistelemaan. Huoh. Tai edes aloon :D Tai edes johonkin.







Kiitos Hannalle taas ihanista kuvista. Käytiin viime viikonloppuna siis Nuuksiossa, seura oli loistavaa, niin kuin aina! Huomioikaa erityisesti Tiikerin hienot ilmeet :)

29 joulukuuta 2015

Vuosi 2015

Se alkaa nyt olla paketissa tämäkin vuosi. Aika tuntuu kuluvan vuosi vuodelta nopeammin! Sen verran piti vilkaista tälle vuodelle asetettuja tavoitteita, että lopputulema oli se, ettei niitä ollut, kuin toive pysyä terveenä. Ei ole haitannut tavoitteiden puute, koska ollaan edistytty joka tapauksessa :) Kaiken kaikiaan vuosi on ollut oikein kiva, joitain muutoksia on tullut mutta positiiviseen suuntaan.
Koska tavoitteita ei ollut, niin niihin ei tämän vuoden "saavutuksia" voida verrata. Vaika se kyllä ehdottomasti toteutui, että vuosi on ollut edellistä parempi kaikin puolin. Tehdään nyt kuitenkin pikainen katsaus kuluneeseen vuoteen 2015.

Vuoteen on mahtunut paljon koirakavereita! On sellaisia, jotka ovat käyneet hoidossa meillä.
On ollut Maissilasta
Ja Pissaliisaa, joka muuten ei enää taida olla Pissaliisa!
Ja taisi Nokkiskin käydä täällä tänä  vuonna...tai sitten muistan väärin ja kuva on vanha(arkistointimetodeissa toivomisen varaa...) Nokkis ansaitsee kuitenkin kuvan oli miten oli! Ja Valo-velisetäkin oli täällä, kuvia ei nyt löytynyt tähän hätään.
Ja on ollut myös paljon yhteislenkkejä!
On ollut colliemaisia lenkkejä

On ollut myös paimenlenkkejä

Ja pentumaisia tapaamisia, joihin Tiikeri on hyvin maastoitunut.


On otettu myös rennosti:
Kera Herra Kanin.


On tehty tärkeitä juttuja:
Nautittu kesästä ja keväästä
Kirjoitettu kirja

Tavattu sukulaisia
Tiikerin sukulaisia myös, mutta niille kuville kävi huonosti :/

On juostu

Ja temppuiltu

Muuten sitten treenauksen suhteen vuosi meni jotenkin näin:

Taran kanssa saatiin ensimmäinen 1-luokan nolla helmikuussa agilityssä ja tokossa toisen sortin 0-tulos tokon AVOssa. Terveyspuolella oli haasteita kesällä, kun yht´äkkiä Tara ei enää kestänytkään vanhaa ruokaansa. Sitä vatsan kanssa taistelua kesti lopulta noin kolmisen kuukautta, kunnes totesin että Tara siirtyy kokonaan raakaruokinnalle. Se oli siihen väliin ainut oikea päätös ja sen jälkeen se onkin voinut hyvin! Nyt tyyppi on kivassa kunnossa ja aivan erinäköinen kuin huonoimpina aikoina. Tuon lisäksi käytiin kuvauttamassa selkä epävirallisesti, kun pientä oireilua oli nähtävissä toisessa takajalassa. Tuloksena oli 8-lannerangan nikamaa, mutta ooireilu oli pehmytkudos peräistä, eikä luustollista. Näin ollen poikkeuksellisesta selkärangasta huolimatta(eikä spondyloottisia muutoksia) kaikki oli kunnossa ja hoidettavissa.

Tulevalle vuodella 2016 Taran kanssa tavoitellaan ihan paria juttua. Ensinnäkin tämä unelmat toteuttanut koira täyttää jo 7 vuotta huhtikuussa! Koska luusto on kunnossa, niin jatkamme agilityn parissa yhtä hillitysti kuin aikaisemminkin, noin kerta viikkoon treeniä. Toko on nyt mietinnässä, treenaus jatkuu, mutta isoja muutoksia tarvitaan jos kisaamaan vielä mielii. Otan tämän nyt itselle opettelumielessä.

Lyhyesti tavoitteita:

  • Agilityssä siirto 2-luokkaan, eli kaksi o-rataa pitäisi tahkota.
  • Tokoon viretilan hallintaa. Isoin haaste, joka vaatii tarkkaa suunitelmaa.
  • Nenätyöskentelyä voisi puuhastella Tiikerin treenien ohessa ja temppuja.

Tiikerin kanssa vuosi on taas ollut helpompi, lukuunottamatta koira loputonta ahneutta(joku aika sitten maistui kokonainen avokado...jonka se siis varasti mun laukusta, kun olin poissa kotoa), niin ei ole ollut ihmeempiä! Treeneisssä alkaa todella yhteinen vire olla löytynyt ja nautin sen kanssa treenaamisesta ihan hirveän paljon :) Terveenä ollaan pysytty, eikä polvikaan liukkaimpia kelejä viime talvena lukuunottamatta ole vaivanut! Ja se täyttää kohta kolme! Vaikea ymmärtää...

Peltojäljen suhteen tälle kaudelle on mahtunut 26 jälkeä jälkilaskurin mukaan, joista osa oli jo ihan kohtuu pitkiä. Selkeä haaste on esineiden ilmaisu, motivaatio on niin kova itse jäljelle, että esineet kelpaavat vain kun ollaan menty pidempiä pätkiä putkeen. Ilmaisussa on myös vielä hiomista. Edistyminen on ollut kuitenkin huikeaa, ainakin omasta mielestä :D Sen kanssa jäljestäminen on hauskaa! Toki näillä keleillä voisi edelleen jäljestää, mutta tauko ei varmastikaan haittaa.

Tokossa taas edistyminen alkaa pikku hiljaa näkyä. Seuruu. Se seuruu, ai että mä en oo koskaan tykännyt Taran kanssa treenata seuruuta niin kuin Tiikerin kanssa! Mä vain jaksaisin treenata sitä loputtomiin - mitä ei toki pidä tehdä! Täytyy sanoa, että mä olen niin tyytyväinen siihen miten sen opetin(kiitokset opetusmenetelmän vinkkaajalle!). Muuten vielä opeteltavaa on, mutta edistyminen on jo niin selkeää, että se kannustaa treenaamaan lisää! Nouto on lopulta edisstynyt niin paljon, ettei se ole mikään epätoivoprojekti enää!

Lyhyesti tavoitteet:
  • FH-jäljen treenaus jatkuu tavoitteellisesti - voisiko starttia miettiä seuraavalle kaudelle 2017?
  • BH tulevalle kaudelle...jos kaikki menee putkeen.
  • Tokossa tulevalla kaudella aloon. Käytännössä se on mahdollista, pureudun myöhemmin tarkempaan suunnitteluun, miten tavoitteiseen päästään.
  • Nenätyöskentelyä, haluaisin opettaa Tiikeristä sienikoiran. Näin ollen hajuerottelun opettelusta aloitetaan.
Haluaisin vielä mainita erityisinä mukavina koirahetkinä aussieiden FH-leirin jossa kävimme väärän rotuisina vierailemassa, sekä tietty Maiskis-leirin, jossa pääsimme myös kunnolla pelloille! Leireily koiraporukoissa on aina mukavaa :) Lisäksi mainitsemisen arvoista on aksakoulutettavat! On ollut hienoa kouluttaa, oppia ja nähdä kehitystä. Koulutus on kyllä tosi arvokasta kokemusta, kiitos koulutettaville!

Terveyttä ja iloista eloa tavoitellaan luonnollisesti kaikille meille ja niille, jotka tänne erehtyvät lukemaan :) Mulla on kaksi ihanaa koiraa, joiden kanssa arki on helppoa! Tätä on odotettu silloin Tiikerin pentuaikoina ja täällä se on. Meillä on hyvä näin, kolmannen hankintaa kevyesti vain pohdiskellen. Ehkä kolmen vuoden päästä asia voisi olla ajankohtainen? Joskohan vihdoin päästäisiin myös Tiikerin, Neiti-Nokan ja omistajansa vetäisemään Karhunkierroksen vaelluksen? Sitä on suunniteltu nyt kaksi vuotta...

Kiitos lähimmäisille! Erityiskiitos HAU:n tokotreeniporukalle - ootte ihan parhaita!Erityismaininta Veeralle niistä kaikista askelista peltojäljellä, Inkalle ikuisesta innosta ratkaista mikä tahansa koulutushaaste ja Hannalle kaikesta :)





Jatketaan pienenä tiiminä, mä ja kaksi hauskaa tyyppiä, plus tietty Herra Kani  <3




17 marraskuuta 2015

Tiikeri-video eiku

Vai onko?

Se on siis selvinnyt: jotenkin Äiti-Silakasta ja Isä-kelpiestä on syntynyt Nalle Puhin Tiikerin ja Hedelmälepakon sekoitus. Luontoäiti on ihmeellinen ;) Kiitos Iitu, tämän videon löytämisestä!

15 marraskuuta 2015

Tara avossa




Ja ei ole kerrottavaa jälkipolville. Pisteet eivät riittäneet edes tulokseen ja täytyy sanoa, että eipä ois enempää pitänytkään saada. Kokeen nimi olisi voinut olla piippaus- ja vinkumiskisa. Totesinkin ennen kisaa, että ainut tässä maassa, joka ei noudata fysiikan lakeja on koiran haukkuminen - ja tarkemmin Taran haukkuminen. Se ei käyttämällä lopu.

Sen sijaan se mikä on aivan ehdottoman kommentoinnin arvoista on kyllä seura :) Treenikaverit ja seurakaverit. Se kannustuksen määrä suorituksesta huolimatta tai ehkäpä juuri siitä johtuen, on ihan mieletöntä. Ilman näitä tyyppejä oisin saattanut luovuttaa jo aiemmin.
Mä olisin jo heittämässä pyyhettä kehään nytkin, mutta sillä tsemppauksella ja idearikkaudella mitä oli tarjolla, niin otetaan tää yhteishaasteena. Kaikkien aikoja teemalemppari on kyllä vireenhallinta. Valitettavasti tämän koiran kohdalla se ei korreloidu ainoastaan koiran ääntelyyn, vaan pahimmillaan siirtyy myös tekemiseen. Jos koira suorittaisi edes omalla tasolla ääntelystä huolimatta, niin joo...mutta tänään ja yleensä Tara ei pysty keskittymään tekemään niin hyvin kuin pystyy.

Voi viretila.

Tiikerilläkään ei nyt juuri mene kovin hyvin, Sillä meni ilmeisesti keskiviikkoiltana metsälenkillä oikeasta takatassusta isoimmasta anturasta puolet päällikerroksesta. Siinä sitten taas on hoitamista :( Voi pieni koira-parka. Lenkkeillä se ei oikein voi kovin pitkiä matkoja vaikka tossujalassa liikkuukin ja se selkeästi on hetkittäin varsin kipeä. Eikä sille oikein minkään mahda, kuin putsata ja antaa parantua. Kokonaan sitä ei oikein halua pakettiinkaan pistää, että se saisi ilmaa ja paranisi sitä kautta paremmin.


Loppujen lopuksi tälläistä tämä on. Eikä nää nyt kovin vakavaa ole. Tuhannet kiitokset seura- ja ttreenikavereille :) Otte ihan parhaita, tuun huomennakin treeneihin kaikesta huolimatta ja aloitetaan alusta (taas)!


25 lokakuuta 2015

Tiikeri ja MH-testi

Hassu pieni koira kävi tänään testaamassa miltä tuntuisi olla kun koetellaan luennetta. Kuten arvata saattoi Tiikeri totesi(suurinpiirtein Iitun sanoin), jos joku ei ole tehnyt hommasta hauskaa, siitä voi aina tehdä sellaisen! Ei kauheasti Tiikerin maailmaa heilutettu tuollaisella. Isoimmat yllätykset tuli uteliaisuuden puutteella "pelottelujen" kohteiden suhteen. Sitä ei juuri kiinnostanut ne, nyt kun itse näin videon, niin omaan silmään ei Tiikeri kovasti kyllä myöskään pelästynyt.
Positiivinen yllätys oli taas perille mennyt koulutus(jo melkein 3-v koiran kanssa tää on todella positiivista ;D) - Tiikeri ei lähtenyt etäleikkiin, eikä saaliille. Jos MH:ssä oltais käyty paljon nuorempana lähempänä sitä alaikärajaa, niin näky olisi voinut olla hyvin toinen.
AI NIIN ja se leikkiminen...me halutaan tollanen lelu! Siis leikki oli parempaa kuin Tiikerillä normaalisti! Hieno tyyppi :)

Mielestäni kaiken kaikkiaan se mitä videolla näkyy on Tiikeriä aikalailla, vaikkakin loppukommenteissa kuulee, että tuomareiden mukaan vaikka se on "ihmis-vilkas", niin loppujen lopuksi se ei ole niin vilkas. Hassua :D Mene ja ota nyt sitten kelpiestä selvää.

1a Kontakti – tervehtiminen: 4, ottaa kontaktia tai vastaa siihen
1b Kontakti – yhteistyö: 4, lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta
1c Kontakti – käsittely: 3, hyväksyy käsittelyn
2a Leikki 1 – leikkihalu: 3, aktiivisuus lisääntyy/vähenee
2b Leikki 1 – tarttuminen: 3, tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
2c Leikki 1 – puruote ja taisteluhalu: 4, tarttuu heti koko suulla, vetää vastaan kunnes TO irrottaa
3a-b Takaa-ajo: 1,1 ei aloita, eikä kiinnostu saaliista
4 Aktiiviteettitaso: 3, tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja
5a Etäleikki – kiinnostus: 3, tarkkailee avustajaa, välillä taukoja
5b Etäleikki – uhka/aggressio: 1, ei osoita uhkaeleitä
5c Etäleikki – uteliaisuus: 1, ei saavu avustajan luokse
5d Etäleikki – leikkihalu: 1, ei osoita kiinnostusta
5e Etäleikki – yhteistyö: 1, ei osoita kiinnostusta
6a Yllätys – pelko: 2, kyykistyy ja pysähtyy
6b Yllätys – puolustus/aggressio: 1, osoittaa yksittäisiä uhkaeleitä
6c Yllätys – uteliaisuus: 2, menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
6d Yllätys – jäljellejäävä pelko: 1, ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
6e Yllätys – jäljelle jäävä kiinnostus: 1, ei osoita kiinnostusta haalariin
7a Ääniherkkyys – pelko: 3, väistää kääntämättä pois katsettaan
7b Ääniherkkyys – uteliaisuus: 2, menee räminälaitteen luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
7c Ääniherkkyys – jäljellejäävä pelko: 1, ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
7d Ääniherkkyys – jäljellejäävä kiinnostus: 1, ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
8a Aaveet – puolustus/aggressio: 1, ei osoita uhkauseleitä
8b Aaveet – tarkkailevaisuus: 4, tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
8c Aaveet – pelko: 1, on ohjaajan edessä tai  sivulla
8d Aaveet – uteliaisuus: 1, menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois/ei mene ajoissa
8e Aaveet – kontaktinotto aaveeseen: 4, ottaa itse kontaktia avustajaan
9a Leikki 2 – leikkihalu: 3, leikki – aktiivisuus lisääntyy/vähenee
9b Leikki 2 – tarttuminen: 3, tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
10 Ampuminen – 1, ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön

Videoiden laatu huononi, jos ne klippas youtubessa yhteen, joten nyt ne on listana: linkki
Enjoy :)


06 syyskuuta 2015

Maiskis-leiri

Taas viime viikonloppuna oli Maiskis-leiri, jonne suunnattiin kunnon peltojen ja ihanien koirien perässä. Tiikeri veti kolmen päivän aikana neljä jälkeä, joka on tosi paljon. Jäljet on kirjattu laskuriin. Se mikä on sanottava on, että kyllä siitä vain peltojälkikoira tulee. Ja samoin muut jäljellä olleet kelpiet olivat kyllä hienoja! Hyvät nenät on näillä :) Hienoja pentuja ja hienoja vanhempia koiria.

Tarppa pääsi viikonlopun aikana hakuilemaan kerran kolme/neljä maalimiestä ja se oli kyllä aivan fiilareissa siitä! Suorista pistoista ei ollut tietoakaan, mutta intoa oli sitäkin enemmän :D Voi puikkonokkaa, jonka päivä oli niin paljon parempi sen jälkeen. Näki, kun se seuraavana päivänä yritti nostaa tieltä ilmasta ukkoja, kun muut treenasivat. Ja sen lisäksi se sai ajaa yhden täysin namitetun vieraan jäljen. Täytyy sanoa, että oli tosi nättiä työskentelyä...Pohdiskelin, että sille voisi tallata ihan huvin ja urheilun vuoksi nurmikkojälkiä. Se kuitenkin tykkää myös sen pitkä hajustuselimen käytöstä myös :)

Maanantaina sitten tokoiltiin ja täytyy sanoa, ettei surkeampia treenejä ollut vähään aikaan. Tämä jotenkin jännästi tosin koski ihan koko treeniporukkaa...Onneksi näihin osaa suhtautua jo aikalailla huumorilla. Molemmat koirat pitivät mekkalaa. Tara liiallisen innon takia ja Tiikerin kohdalla epäilen väsymystä, ei se tavallisesti noin ääntele. Parempia treenejä odotellessa.

Torstaina oli Taran kauden  ekat aksat ja samoin meidän monen kuukauden jälkeen ekat treenit. Sen näköistä se olikin. Ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa.



Myy, Äiti-Silakka Kitty, Tiikeri, Kamu

Eilen lenkiltä, oli mieletön sumu ja taivas!

19 elokuuta 2015

Tiikeri seuraa

Maanantaina saatiin taas treenata Sirken hyvän valvovan silmän alla. Tiikeri teki seuruuta ja työstettiiin käännösten pohjia ympyröillä. Ympyröitä ollaan tehty vähän ennenkin, mutta nyt sain rohkeutta viedä asiaa reippaasti eteenpäin. Epävarmuushan tuolla oli pohjalla, kun Taran käännökset on niin kauheita, että miten edetä.
Sitten katsottiin vielä nopeasti paikkamakuun asentoa. Mä en halua rasittaa sitä polvea ja Tiikeri usein menee nopeasti lonkalle. Nyt se pitäisi opettaa heti siihen. Sain hyvät vinkit ja toimintasuunnitelma on se, että opetan käskyn, jolla kääntää lonkalle. Lonkalle menon näillä tämän hetkisillä pohdinnoillla sijoitan siihen kohtaan, kun koira jätetään. Eli ensin maahan käsky ja jätettäessä lonkalle käsky.

Tara kävi fyssarilla ja  sieltä se sitten lopulta löytyi. Selkärangan rakenne ei nyt arvion mukaan ole ollut se syy, jonka takia se on oireillut, vaan SI-nivelen oikean puolen silmiinpistävä jäykkyys. Fyssari veikkas jotan tyyliin kuoppaan astumista tai kaatumista. Käsittellyn jälkeen ero oli ihan selkeä! Totesi, ettei tässä ole mitään syytä olla jatkamatta agilityä <3 Pikku hiljaa saadaan palata normaaliin! Huoltoväli tuolla koiralla on kyllä suht lyhyt, mutta jotkut meistä nyt stten vain ovat jäykkiksiä :D Täytyy sanoa, että ihan valtava helpotus! Kolmannen koiran -paniikki voidaan nyt unohtaa. Mulla on aksakoira ja enempää ei nyt voi toivoa!

15 elokuuta 2015

Taran röntgenkuvat

Liiitän vielä edellisen postauksen päälle otetut röntgenit. Kuvat on näytön kuvakaappauksella CD:ltä otettu. Kertauksen vuoksi diagnoosi on edellisessä postauksessa.


11 elokuuta 2015

Taran päiväkännit

Ha, nyt se kesä sitten päätti löytää itsensä tänne. Tiikeri jäljesti viime viikolla kaksi kertaa. Täytyy sanoa, että peltojälki on kyllä meidän pelastus! Ohjaaja saa haaveilla kisaamisesta ja koira puuhastella asioita, joista se tykkää :)

Tara taasen kävi vetämässä päiväkännit tuossa viikko sitten. Se on hiukan oireillut sen oikeaa takajalkaa ja samaisesta syystä olen sitä treenannut mahdollisimman vähän viime kaudella(joka kätevästi sopi silloiseen työ- ja opiskelukuvioon). Diagnoosi oli tavallaan melkoinen helpotus, ei ollut spondyloosia tai muutakaan vastaavaa. Sen sijaan hiukan epämuodostunut selkä, mutta meidän kohdalla mitä ilmeisimmin sanan pienimmässä merkityksessä(tai mun mielestä pahemminkin voi olla -sibjektiivinen näkemys siis).  Laitan kuvan diagnoosista, kun se on muuten vaikea selittää. Lopputulema on että, kuukauden lepo, fyssarikäynti ja pikku hiljaa saa koiran voinnin mukaan palata normaaliin!
Jos rodun ihmistä kiinnostaa, niin koko kuvan saa toki katsottavaksi - tässä pätkitty rek.numero & muuta yksityistietoa pois näkyvistä.
Sen verta jännitin tuota, että olin suoraan sanottuna vähän pihalla ja unohdin pyytää kuvia virallisiksi :/ Nyt aion selvittää vielä jälkikäteen riittääkö otetut kuvat yhtään mihinkään viralliseen, mutta multa saa pyytämällä tosissaan tuon diagnoosin nähtäväksi rekkarinumeron kera. Harmittaa tuo oma töppäys asian suhteen, mutta elämä on.

Eihän tuo kovin paljoa ole oireillut, mutta sen verran että itse huomaa.  Onneksi kuitenkin tässä ei ollut mitään ihan karmaisevan pahaa. Tälläkin diagnoosilla toki voi olla vaaransa, mutta siinä pisteessä ei kuitenkaan vielä olla, eikä toivottavasti koskaan ollakkaan. On se vaan tärkeä tyyppi tuo maailman paras koira Tara, propagandakoira niin kuin siskoni sanoo - koirien asialla koiravastaisten ihmisten käännyttämiseen.

Sitten treeniasioihin pikaisesti. Viime viikolla Tiikeri ajoi kaksi jälkeä, jotka löytyy jälkilaskurista. Erityisesti jälkimmäinen taas lämmitti mieltä, vaikka myös muistutti ettei se työskentely täydellistä vielä olekaan. Siellä oli jo jäljen "loputtua" sellainen täydellisen jäljestämisen hetki, ettei mitään rajaa. Ajettiin vahingossa vikan esineen yli, kun sitä ei pimeässä nähnyt ja Tikru ei ilmaissut sitä(siitä ei nyt varsinaisesti voi syyttää koiraa). Tiikeri siis jatkoi sinne mistä tallaaja oli poistunut täysin puhtaalla tekniikalla ja sellaisella intensiteetillä, jota mä haluan sen jäljestykseltä. Tähän täytyy vielä lisätä, että koiran vieressä käveli tälläkin kertaa treenikaverit, mutta mä olin melkein täydessä matkassa liinan toisessa päässä loppumatkasta. Ollaan siis yritetty pidentää liinamatkaa ja pikku hiljaa on onnistunut.

Eilen korkattiin meidän HAU:n tokotreenit. Tara leponsa puitteissa teki hiukan perusasentoja, käännöksiä, kaukoja ja peruutusta. Ei ollut sydäntä jättää sitä kotiin, kun se on aina yhtä surkeannäköinen(ai inhimillistämistä...). Se oli ihan fiilareissa ja tyytyväinen treenin jälkeen.
Tiikeri teki perusasentoja, käännöksiä, vähän noutoa, seuruuta, kaukoja, jääviä ja yhden luoksetulon. Kaukoissa osa maahan-ylös vaihdot saatiin onnistumaan ilman nenäkosketusta, jolla olen sen siis opettanut. Jäävissä jos tekee maahanmenon ensin, niin istuminen epäonnistuu korkealla todennäköisyydellä, jos ei auta. Seuruussa kokeiltiin, ihan pari toistoa jo lähteä perusasennosta.

Tää kuva on Tiikeristä hyvin kuvaava, tälläinen nappisilmä se on <3
Molemmat kuvat viime kesältä, kuvaajana Aleksi Ruotsila.








22 heinäkuuta 2015

Mikä heinäkuu?

Missä helteet ja lämpö ja kesä on? Ei ainakaan pk-seudulla. Meidän päiviin aurinkoa kävi tuomassa Neiti Maissilapsi. Tiikeri on jotenkin setäytynyt, joten oli hyvä saada nuorta ja innokasta verta muistuttamaan, että oikeastaan Tiikeri on vain aikuistunut :D

Ollaan tokoiltu hieman, mutta järjestelmällisyys puuttuu edelleen - sitä kaivetaan esiin. Taraa yritän pykätä tuonne uuteen avoimeen, jonka uudet liikkeet sopii meille paremmin kuin edelliset säännöt. Tiikeriä taas on työstettävä eteenpäin ihan joka osa-alueelta.

Jälkeä puuhattu pari kertaa. Eka vanhentunut todella haastava jälki, joka testasi koiran motivaatiota aikalailla. Paljon oli parannettavaa, mutta olin tyytyväinen. Viimeiseltään eilen lyhyt helppo, mutta ihan uudenlaisella alustalla. Seuraava jälki perjantaille suunniteltuna.
Tiikerin päässä ilmeisesti liikkuu jotain
Ja Maissilasta hymyilyttää
Kaksi skarppia ja yksi unelias
Montako koiraa sohvalla?
Tosi kivasti odottivat siinä kun muut treenas ja Miisaakaan ei häirinnyt ohikulkevat koirat.
Jotenkin tuolta erottuu yksi koira...
Tiikeri on nykyään kyllä melkein kuin unelma. Arki sen kanssa on nautinnollista ja helppoa. Mitä nyt pientä jäynää saattaa tapahtua, nimimerkillä ei kannata unohtaa roskapussia eteiseen. Tämä on nyt se piste, josta haaveilin Tiikerin ollessa pentua. Tätä tulee hehkutettua aika paljon, mutta kun asia on tosi iso mulle vaikka muutos on toki tapahtunut pikku hiljaa. Kastroinnillakin voi olla jokin rooli tässä(varmaan onkin), mutta tälläisen koiran kanssa vain voi nauttia elämästä! Treenaaminenkin taas onnistuu häiriöstä huolimatta. Hieno pieni mies siitä kasvoi!

12 heinäkuuta 2015

Reissua, sukulointia ja Tiikerin peltojälki

Johan aika on taas kulunut! Noutoavunhuutoni kuultiin ja vinkkejä ja kannustusta saatiin oikein urakalla - kiitos kaikille :) Treenaaminen on vielä vähän vaiheessa, mutta ei se kuulemma epätoivoiselta näyttänyt!

Käytiin sukuloimassa Pohjoisemmassa Rovaniemellä. Se mäkäräisten määrä oli käsittämätön!!! Koirat ottivat osumaan, Tiikeri enemmän kuin Tara. Kummallakaan kipeän näköiset puremat eivät kutittaneet kovinkaan paljoa, onneksi. Jouduin jo konsultoimaan meidän luottoelliä ulkomaillekin varmuuden vuoksi.
Sekin muuten sattui, että olin sukulaislasten kanssa käymässä kaikkien ystävän joulupukin luona Napapiirillä. Siinä sitten turistikaupassa silitin poron taljaa ja totesin lapselle ääneen: "Ei tämä ole yhtä pehmeä kuin tiikerin turkki." Mitäköhän lauseen kuulleet kuvittelevat...ihan vain tuollainen musta Tiikeri täällä, jonka turkkia silittelen :D
Tiikerin haarusväli ensimmäisen puolen tunnin jälkeen...ja se paheni tuosta.

Se valoisuus! Kuva otettu klo 1.30 yöllä, ei kyllä osais arvata.
Saatiin kyläillä takaisin tulomatkalla Taran siskon Riivan luona. Emme olleetkaan nähneet koskaan, joten oli ihanaa kun meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja kahvitkin saatiin :) Kiitos Essi! Riiva on tosi paljon näiden emän Sissin näköinen. Kyllä siskoissa jotain samaa oli, etenkin käytöspuolella ja maneereita oli samanlaisia molemmilla.

Riiva ja Tara 6v 2kk.

Se mikä taas olisi erityisen hehkutuksen arvoinen asia olisi nyt Tiikerin peltojäljen edistyminen. Tällä viikolla torstaina ensimmäinen vieras. Tällä hetkellä on sellainen olo, että kun vain ajetaan, niin kyllä se siitä. Oli myös huikeeta, kun kokeilin päästää liinaan etäisyyttä hetkellisesti tosi paljon (= 4 - 5m). Tiikeri jäljesti siitä huolimatta hienosti, mutta pieniä hämmentymisen merkkejä oli. Se pysähtyi pari kertaa heiluttamaan häntää Veeralle, joka kulki Tikrun lähellä ja pari kertaa pysähtyi ja vilkaisi tulenko mäkin. En olisi huolissani, sitä ei ole ajettu noin kaukaa ennen ja se oli siitäkin kummallista, että liinakireys oli vaikea säilyttää noin kaukaa. Normaalistihan meillä on liina tuntumalla. Ja ne pysähtelyt oli lähinnä sellaista, että se varmisti että perästä tullaan. Kun jäljesti oli tarkka ja itsevarman oloinen. Ekalla esineellä pysähtyi, ilmaisi ja kun kehuin niin nousi ja alkoi puuhastelemaan muuta. Odotin olisko tarjonnut uudestaan, mutta lopulta autoin maahan uudestaan. Epävarmuutta? Loput kaksi esinettä ilmaisi niin hyvin kuin tällä hetkellä osaa.

Toi peltojälki on niin Tikrun juttu! Jos nyt kysytään, niin oiskohan parin-kolmen vuoden päästä toiveita harkita lähteä kokeisiin :) Toki sitä ennen pitää varmaan lähteä kauemmas pk-seudulta oikeille pelloille...sitä pituutta täällä ei oikein epäpelloilla saa. Tavoitteitahan pitää olla. Alusta asti on ollut selkeää, että jos tämä vain lähtee käyntiin niin kokeisiin tähdätään. Vaikka itse en juuri ole jäljestyksestä tajunnut mitään, hausta vähän enemmän kokemusta. Tuon koiran nenä vain on tehty tätä varten. Mun amatööri arvio on ollut ja on edelleen sama, Tikru on lahjakas jälkikoira. Musta on aina ollut kaikista palkitsevinta treenata lajia, josta koira silminnähden itse nauttii. Tässä kohtaa se on tämä.

Tällä kaudelle on tullut nyt 14 jälkeä ajettuna, joka on melko vähän. Eikä viime vuodenkaan jälkiä nyt tainnut olla edes noin monta. Se on tosi nopeasti edennyt tähän pisteesee . Ihan itse koesuoritusta ajatellen tässä vaiheessa yritän päästä edelleen vähentämään  nameja, joita on jo kauden alusta vähentynyt varmaan 60%(?). Esineilmaisuita pitäisi hinkata vielä erikseen, tällä hetkellä esine ei ole tassujen välissä vaan noin 10-20cm päässä varpaista edessä. Ja haastetta lisää, kunnon harhat varmaan jää ensi kaudelle, mutta kun puuhastelee muutenkin paljon liikennöidyillä alueilla niin "harhoja" siellä on valmiina. Eikä jälki ole koskaan kovin voimakkaasti tallattu...ihan tytön sipsutusta pääasiassa vain :) Joku kerta pitäis kokeilla ihan balleriinoillla vaikka ihan minimi maan rikkoutumista.